Juha Sipilän (kesk) hallitus päätti budjettiriihessä keventää palkansaajien ansiotuloverotusta jälleen ensi vuonna 270 miljoonan euron edestä.
– Keskiluokan verokapina on alkanut, julisti Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.
Myös pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ovat toistuvasti ilmaisseet haluavansa pitää huolta etenkin pieni- ja keskituloisten ostovoimasta.
– Torjuimme palkansaajien verotuksen kiristymisen, Orpo iloitsi torstaina Twitterissä.
Hän kuitenkin jätti mainitsematta, mikä verotusta alun perin uhkasi kiristää: hallituksen läpi ajama kilpailukykysopimus.
Sopimus siirtää eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja vuosina 2017–2019 työnantajilta työntekijöiden maksettaviksi, mikä nostaa kokonaisverotusta.
Torstaina ilmoittamillaan veronalennuksilla hallitus siis torjuu itse luomansa uhkan.
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta ja Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen arvioivat, että yhteensä tämän ja ensi vuoden veronkevennykset nollaavat kaikki kilpailukykysopimuksen maksunkorotukset.
Yhtälö on kummallinen. Miksi hallitus ensin haluaa palkansaajien verotuksen kiristyvän, mutta heti perään kumoaa toimien vaikutuksen omilla päätöksillään?
Taustalla voi nähdä poliittisen silmänkääntötempun.
”Veronkiristysten torjuminen” ja ”keskiluokan verokapina” kuulostavat sankarillisemmalta kuin kilpailukykysopimuksen todellinen sisältö – eli yritysten tukeminen lisävelalla.
Ekonomisti ihmettelee: miksei rahoja ohjattu suoraan yrityksille?
Kiky-sopimuksen maksunkorotusten ja hallituksen vastineeksi tekemien veronalennusten yhteisvaikutus on palkansaajille lähes olematon, mutta työnantajille ja valtion kirstulle sitäkin suurempi.
Yritysten maksamat eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut pienenevät yhteensä reilut 2 prosenttiyksikköä, kun vastaava osa siirretään työntekijöiden maksettaviksi.
Estääkseen työntekijöiden ostovoiman laskun hallitus alensi veroja tänä vuonna 515 miljoonalla euron edestä ja tekee ensi vuodeksi vielä 270 miljoonan lisäkevennyksen.
Vaikka palkansaajien veroja ja maksuja veivataan edestakaisin, monimutkaisen prosessin ainoa seuraus on, että yritysten kustannukset alenevat ja valtion velkaantuminen kiihtyy.
– Paljon yksinkertaisemmin samaan lopputulokseen olisi päästy, jos hallitus olisi suoraan maksanut työnantajien maksujen alentamisen, asiaa ihmetellyt Nordean Kärkkäinen toteaa.
Kärkkäinen on toki oikeassa, mutta politiikassa asioita ei aina tehdä helpoimman kautta.
Sipilän hallitus on julkisesti vastustanut velkaelvytystä, vaatinut palkkamalttia ja tehnyt lukuisia leikkauksia velkaantumisen taittamiseksi.
Miltä äänestäjien korviin olisi kuulostanut, jos hallitus olisi kaartelematta ilmoittanut ottavansa roppakaupalla lisävelkaa tukeakseen työnantajia?
Toistuvista veronkevennyksistä kertominen on turvallisempi viesti, vaikka kenenkään verotus ei juuri kevenisi.
Kiky ei auta julkista taloutta edes hallituksen oman arvion mukaan
Monimutkaisuus ei automaattisesti tee kilpailukykysopimuksesta huonoa hanketta.
Hallituksen julkilausuttuna tavoitteena ei luonnollisesti ole yritysten omistajien salakähmäinen lahjominen, vaan työllisyyden ja julkisen talouden tukeminen.
Työntekijöiden 24 tunnin työajanpidennyksen ja lisävelalla rahoitettujen työnantajien maksunalennusten tulisi kohentaa yritysten kilpailukykyä niin, että ne pystyisivät palkkaamaan lisää työntekijöitä ja valtio saisi lisää verotuloja.
Käytännössä kilpailukykysopimus on yhdistelmä työntekijöiden joustamista ja yrityksille kohdistettua ”velkaelvytystä”. Arviot tämän velkaelvytyksen onnistumisesta eivät kuitenkaan ole olleet mairittelevia.
Viidestä professorista koostuva Talouspolitiikan arviointineuvosto laski alkuvuodesta, ettei kilpailukykysopimuksesta aiheutuva työpaikkojen synty riitä kattamaan hallituksen vastineeksi tekemiä veronkevennyksiä.
Tuloksena on arviointineuvoston mukaan se, että kilpailukykysopimus ei tervehdytä julkista taloutta vaan päinvastoin syö siihen puolen miljardin euron pysyvän loven.
Hallituksen oman eli valtiovarainministeriön optimistisemman arvion mukaan valtio pääsee lopulta omilleen, mutta sopimus ei helpota taloustilannetta.
Näyttää siis vahvasti siltä, että kilpailukykysopimuksen suurimpia voittajia ovat myös pitkällä aikavälillä työnantajat.
