Tienaavatko miehet ja naiset Finlaysonilla yhtä paljon, toimitusjohtaja Jukka Kurttila?

Julkaistu:

Finlayson myy tuotteita naisille halvemmalla kuin miehille, mutta maksaako se itse samaa palkkaa molemmille sukupuolille.
Tekstiiliyhtiö Finlayson nosti torstaina naisten ja miesten väliset palkkaerot kahvipöytäkeskusteluihin kertomalla alennuskampanjastaan, jonka aikana halvemmista hinnoista saavat nauttia vain naiset.

Tempaus herätti vastalauseita sosiaalisessa mediassa ja aiheutti yhteydenottoja tasa-arvovaltuutetun kansliaan. Yhtiön työntekijöistä jopa 89 prosenttia on naisia.

Kuinka on Finlaysonin oman naisen euron laita?

– Sehän on fakta, että yksikään suomalainen yhtiö ei ole voinut laskea, paljonko sen oma naisen euro on, toimitusjohtaja Jukka Kurttila väittää.

Tiedot Finlaysonin kaikkien miesten ja kaikkien naisten palkkojen keskiarvoista siis puuttuvat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tämä johtuu siitä, että siihen vaikuttavat esimerkiksi sapatit ja toistenkin työnantajien palveluksessa tehdyt työt. Se on monimutkaisempi asia, eikä se selviä katsomalla firmassa töissä olevien miesten ja naisten palkkakuitteja, Kurttila selittää.

Yhtiössä on kuitenkin tehty palkkavertailuja esimerkiksi keskenään vastaavissa tehtävissä työskentelevien miesten ja naisten palkoista. Kurttilan mukaan tismalleen samaa työtä tekeviä ihmisiä yhtiössä on kuitenkin varsin vähän, ja hän arvelee, että siihen joukkoon kuuluvat lähinnä myymälöiden myyjät.

– Esimerkiksi Esplanadin myymälän myyjä tekee käytännössä samaa työtä kuin Forumin myymälän myyjä, hän sanoo.

Kurttilan mukaan se on tiedossa, että esimerkiksi myyjät saavat samasta työstä tismalleen saman palkan. Sitä edellyttää jo kaupan alan työehtosopimus.

– Jos samaa työtä tekee, silloin eroja ei meillä kyllä ole.

Miesten ja naisten palkkaerovertailussa olennaista on se, että tyypillisesti naisten tekemistä töistä saa pienempää palkkaa kuin niin sanotuista miesten töistä. Syytä on haettu esimerkiksi siitä, että naisten on hankalampi edetä arvostetuimpiin tehtäviin kuin miesten.

– Sitä olemme tutkineet ja selvittäneet, että esimerkiksi johtoryhmässämme on puolet naisia ja puolet miehiä, ja esimiestehtävissä naisia on sama 89 prosenttia kuin meillä on työntekijöissäkin. Naiset ovat siis nousseet esimiestehtäviin samassa suhteessa, Kurttila sanoo.

Kurttilan mukaan Finlaysonin tekemissä palkkaselvityksissä kävi hieman yllättäenkin ilmi, että johtajista naiset saavat korkeampaa palkkaa kuin miehet. Kuitenkin ”muita henkilöitä” tarkastellessa miesten palkat olivat muutaman prosentin suurempia kuin naisilla.

Kurttilan mukaan palkkauksessa otetaan huomioon kyvykkyys, joka kattaa esimerkiksi asiantuntemuksen, oppimisen ja aikaisemmat näytöt.

– Tässä sukupuolella ei ole mitään merkitystä, Kurttila vakuuttelee.

– Fiksu yritys on valmis maksamaan ylivertaisesta osaamisesta sukupuoleen katsomatta.

Sosiaalisessa mediassa kampanja ehti jo synnyttää joissakin huolta naisten ja miesten epätasa-arvoisesta kohtelusta hinnoittelussa. Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kertoi IS:lle aiemmin, että myös valtuutetun kansliaan on tullut ”useita” yhteydenottoja kampanjasta.

– Yhteydenottojen pohjalta lähdemme asiaa selvittämään. Kysymme Finlaysonilta vielä yksityiskohtaisemmat tiedot kampanjasta ja heidän näkemyksensä. Sen jälkeen annamme asiasta näkemyksen, että miten tässä on suhteessa tasa-arvolakiin toimittu, Maarianvaara kertoo.

Hän ei ota kantaa vielä Finlaysonin kampanjaan, mutta kertoo, että joissain tapauksissa lainsäätäjä on katsonut, ettei sukupuoleen perustuvat alennukset riko lakia.

– Esimerkiksi pienet alennukset äitien- tai isänpäivän yhteydessä isille tai äideille ovat olleet tällaisia. Näissä hinnoittelu ei yleensä ole ollut lainvastaista, hän totesi torstaina.

Tasa-arvokampanja herätti äläkän

Tekstiiliyhtiö Finlayson tiedotti torstaina, että se järjestää syyskuussa kampanjan, jonka aikana se myy tuotteita naisille halvemmalla kuin miehille.

Kampanjasta tehtiin jo heti torstaina useita yhteydenottoja tasa-arvovaltuutetun kansiaan.

Viikon mittaisen kampanjan ajan naiset maksavat euron ostoksista vain 0,83 euroa, kun taas miehet joutuvat maksamaan täyden hinnan. Hintojen erotuksen yhtiö kertoo lahjoittavansa tasa-arvotyöhön.

Alennuksen määrä on saatu miesten ja naisten välisestä palkkavertailusta, jonka mukaan naisen euro on vain 83 senttiä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

  2. 2

    Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

  3. 3

    Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

  4. 4

    Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

  5. 5

    Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

  6. 6

    Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

  7. 7

    Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

  8. 8

    Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

  9. 9

    Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

  10. 10

    Kommentti: Pian alkavat hullut päivät itse Stockmannille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

  2. 2

    Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

  3. 3

    Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

  4. 4

    Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

  5. 5

    Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

  6. 6

    Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

  7. 7

    Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

  8. 8

    Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

  9. 9

    Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

  10. 10

    Sysmäläisen Reinon hermot menivät – koko vuonna vain muutama päivä ilman jatkuvia sähkökatkoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

  2. 2

    Katalat nuorukaiset ajoivat autokauppias-Veikon vuosien piinaan: ”Käsittämätöntä, että sama soppa jatkuu”

  3. 3

    Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

  4. 4

    Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

  5. 5

    Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

  6. 6

    Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

  7. 7

    ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

  8. 8

    Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

  9. 9

    Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

  10. 10

    Häkkänen: Hoivayritykset ovat saattaneet syyllistyä heitteille­panoon, petokseen tai väärennökseen

  11. Näytä lisää