Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

Julkaistu:

Elintarvikeyhtiö Fazer valmistautuu hyönteisruoan tuloon markkinoille. Lupien hakeminen hyönteisruuan myyntiin alkaa lähikuukausina.
Hyönteisruokakokeilut ja testitilaisuudet ovat tähän asti olleet usein start up- ja tutkijavetoisia, mutta isot elintarvikeyhtiöt odottavat lupien lisäksi vihreää valoa riittävän suurelta massalta kuluttajia.

Isoista yhtiöistä Fazer kuulostelee kuluttajien tuntemuksia uudella videolla, jonka se julkaisi sosiaalisessa mediassa torstaina.

Video oli herättänyt vilkasta keskustelua. Hyvin monet kiittelivät yhtiötä siitä, että se avaa ovea ekologiselle hyönteisproteiiniruualle.

Toisaalta osa keskustelijoista koki hyönteisten syönnin hyvinkin vastenmieliseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Oli odotettua, että monia mielipiteitä tulee, Fazerin tuotekehitysjohtaja Heli Anttila sanoo.

– Kun mahdollisuus on avautumassa hakea lupaa hyönteisruuan myyntiin, mekin tutkimme, millaisia proteiinilähteitä eri hyönteiset ovat ja millä tavalla niitä voisi meidäntyyppisissä tuotteissa käyttää.

Yhtiö huomauttaa, että se ei myy hyönteisruokaa ennen kuin se on luvallista. Fazer kertoo, että tässä vaiheessa se vasta ”tutkii mahdollisuutta tuoda hyönteisleipä kauppoihin lain muututtua”.

Toukkokulho ei herätä ruokahalua

Anttilan mukaan haku luville aukeaa EU:ssa todennäköisimmin ensi vuoden alussa.

Anttilan mukaan tuotteet ovat saaneet hyvää palautetta maustaan, mikä on rohkaisevaa palautetta. Arviota siitä, koska ensimmäinen hyönteisleipä, tai vaikka välipalapatukka, voisi tulla kauppaan, hän ei anna. Toistaiseksi yhtiö vielä pohtii asiaa.

Itse videota kommentoitiin sekä ammattimaiseksi että vähemmän onnistuneeksi.

– Jonkin vähän siivomman intron olisi voinut videoon laittaa, ettei lävähdä feediin itsestään käynnistyvää kuhisevaa toukkakulhoa, eräs Facebookin kommentoija sanoi.

Fazer kiirehti rauhoittelemaan kauhistelijoita.

– Jos hyönteisiä päädytään käyttämään elintarvikkeissa elintarvikelain sen salliessa, ilmoitetaan pakkauksissa mahdollisimman selvästi mitä ne pitävät sisällään. Toistaiseksi kuitenkin seuraamme tilannetta, ja pohdimme hyönteisten käyttöä tuotteissamme mikäli se osoittautuu tulevaisuudessa aiheelliseksi.

Videolla Fazer muistuttaa, että hyönteisten kasvattaminen säästää luonnonvaroja ja maistattaa koekeittiössä tehtyä hyönteisleipää vapaaehtoisilla.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    2. 2

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    3. 3

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    4. 4

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    5. 5

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    7. 7

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    8. 8

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    9. 9

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    10. 10

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    4. 4

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    5. 5

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    6. 6

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    7. 7

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    8. 8

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    9. 9

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    10. 10

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    11. Näytä lisää