63 000 Tesla-tilausta peruttu – Elon Musk vertasi tilannetta hampurilaisjonoon

Julkaistu:

Sähköautonvalmistaja Teslalla on jonoa.
Noin 63 000 ihmistä on perunut Tesla Model 3 -auton tilauksensa kuluneen vuoden aikana, Business Insider kertoo. Toimitusjohtaja Elon Muskin mukaan määrä on kuitenkin vain pisara meressä ja lähinnä helpotus yhtiölle.

– Ihan kuin hampurilaisia myyvässä ravintolassa olisi 1,5 tunnin jono. Haluatko oikeasti yllyttää ihmisiä tilaamaan lisää hampurilaisia, Musk kysyi lehden mukaan.

Tilauksia on voimassa noin 455 000.

Tesla kertoi torstaina tappioidensa kasvaneen toisella vuosineljänneksellä. Yhtiön negatiivinen vapaa kassavirta ylsi uuteen ennätykseensä toisella neljänneksellä, kun yhtiö investoi uuden automallinsa tuotantokapasiteettiin ja lisäsi akkujen tuotantoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sijoittajien huomio suuntautui 1,16 miljardin dollarin negatiivisen kassavirran sijaan kuitenkin Muskin kommentteihin Teslan tulevaisuudesta.

Näkymiä tukee se, että uusi 35 000 dollarin hintainen Model 3 -malli on kerännyt jo lähes puoli miljoonaa varausta, joiden määrä jatkaa lisääntymistään. Myös aikaisempien Model S ja Model X -mallien tilauksien odotetaan lisääntyvän vuoden toisella puoliskolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    2. 2

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    3. 3

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    4. 4

      Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

    5. 5

      Aina Group myy ICT-liiketoimintansa Telialle

    6. 6

      Baswaren osake hurjassa nousussa

    7. 7

      Bloomberg: Deutsche Bank, Bank of America ja JP Morgan Chase linkitetty Dansken rahaliikenteeseen Virossa

    8. 8

      Ilkka myi Otavalle ison potin Alma Median osakkeita – Otavasta Alman suurin omistaja

    9. 9

      Suomalainen Valoe sai vaihtovelkakirjalainan Dubaista – osakkeen hinnasta lähti 90 %

    10. 10

      Avoimia työpaikkoja oli heinä–syyskuussa yli 12 000 enemmän kuin vuotta aiemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    2. 2

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    3. 3

      Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

    4. 4

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    5. 5

      Suomalainen Valoe sai vaihtovelkakirjalainan Dubaista – osakkeen hinnasta lähti 90 %

    6. 6

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    7. 7

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    8. 8

      Ilkka myi Otavalle ison potin Alma Median osakkeita – Otavasta Alman suurin omistaja

    9. 9

      Bloomberg: Deutsche Bank, Bank of America ja JP Morgan Chase linkitetty Dansken rahaliikenteeseen Virossa

    10. 10

      Aina Group myy ICT-liiketoimintansa Telialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    3. 3

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    4. 4

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    5. 5

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    6. 6

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    7. 7

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    8. 8

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    9. 9

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    10. 10

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    11. Näytä lisää