Työministeri Jari Lindström (uv.) on pettynyt, eikä ihme: työaikalain päivittämisen tarpeesta ovat yksimielisiä lähes kaikki, mutta uudistus lässähti työmarkkinajärjestöjen käsissä täydelliseksi pannukakuksi.
Ministeriö oli sitoutunut uudistamaan suomalaisten työaikaa säätelevää lakia järjestöjen tahdon mukaisesti, kunhan nämä tekisivät yksimielisen ehdotuksen.
Valitettavasti EK, SAK, STTK, Akava ja Suomen yrittäjät pääsivät yksimielisyyden ainoastaan siitä, että niiden yhdessä tekemä mietintö on huono. Kaikki osapuolet jättivät mietintöön eriävän mielipiteen.
Keskusjärjestöillä on vuosikymmenten ajan ollut Suomessa poikkeuksellisen paljon valtaa, jolle ei löydy esimerkiksi minkäänlaista perustuslaillista pohjaa.
Työnantajien ja työntekijöiden edustajat ovat neuvotelleet keskenään kaikki merkittävimmät sosiaaliturvaa ja työelämää koskevat lakimuutokset, ja eduskunta on tyytynyt lyömään leiman päälle.
Järjestelylle on aikanaan ollut perusteet, mutta ne ovat käyneet vuosi vuodelta hatarammaksi.
Viime aikoina järjestöt ovat vastanneet kritiikkiin sillä, että ne saavat tuloksia aikaan: onnistuivathan ne vuonna 2014 sopimaan eläkeuudistuksesta hallituksen toiveiden mukaisesti.
Työaikalain uudistusfarssi kuitenkin osoittaa, että paras tuloskunto on jäänyt taakse. Kuinka kauan lainsäätäjiltä löytyy enää tahtoa luovuttaa lainsäädäntövaltaa ulkopuolisten käsiin, jos nämä eivät osaa käyttää sitä?
– Jos lopputuloksina ovat näin riitaisat työryhmät, on nykymuotoisen kolmikantaisen valmistelun mielekkyyttä syytä pohtia, lausui ministeri Lindströmin erityisavustaja Juha Halttunen perjantaina Twitterissä.
Kun kompromissit eivät enää kelpaa
Ilmeinen syy työaikalakiuudistuksen takkuamiseen on se, että työnantajien ja palkansaajapuolen näkemykset työaikojen uudistuksesta ovat kaukana toisistaan.
EK haluaisi niin sanottuja asiantuntijatöitä tekeviä työntekijöitä kokonaan työajan sääntelyn ulkopuolelle. Palkansaajajärjestöt päinvastoin pyrkivät laajentamaan nykyistä sääntelyä niin, että esimerkiksi työmatkatkin voitaisiin laskea työajaksi.
Lopputuloksena oli kompromissi, jossa yksikään osapuoli ei päässyt tavoitteisiinsa. Siinä ei ole mitään uutta, sillä työmarkkinajärjestöjen sopimat uudistukset ovat aina perustuneet kompromisseihin.
Uutta sen sijaan on se, että tällä kertaa kompromissi ei näytä kelpaavan kenellekään. EK meni eriävässä mielipiteessään niin pitkälle, että sen mukaan uudistyötä ei pitäisi jatkaa mietinnön pohjalta lainkaan.
Työnantajien jyrkkä kanta kertoo siitä, että järjestöjen erimielisyyden juuret ovat pelkkää työaikalakia syvemmällä.
EK ei tyydy pieniin erävoittoihin
Palkansaajapuoli on viime vuodet ollut osittain Juha Sipilän (kesk.) hallituksen rivakoiden otteiden vuoksi polvillaan. Kilpailukykysopimuksessa työntekijät taipuivat poikkeuksellisella tavalla tinkimään eduistaan.
Työnantajat ovat haistaneet vastapuolensa heikkouden ja uskaltautuneet paitsi hautamaan tulopoliittiset kokonaisratkaisut myös yksipuolisesti irtisanomaan lukuisia keskusjärjestöjen välisiä merkittäviä sopimuksia.
EK:n voimakas reaktio sen kunnianhimoisten työaikalakia koskevien tavoitteiden kaatumiseen kielii siitä, että työnantajat eivät enää tyydy pelkkiin voittoihin – ne haluavat murskavoittoja.
Työntekijäjärjestöt pääsivät työaikalakimietinnössä EK:ta lähemmäksi omia tavoitteitaan, mutta kenties ne pyrkivät eriävillä mielipiteillään osoittamaan, etteivät ne aio alistua tyytyjän asemaan.
Helmikuussa tapahtunut 22 keskusjärjestösopimuksen irtisanominen ei ole unohtunut.
Järjestövalta murenee – mitä sen jälkeen?
Hallitus aikoo jatkaa työaikalain uudistamista ratkomalla työmarkkinaosapuolten erimielisyyksiä itse. Nähtäväksi jää, kuinka paljon hallitus seuraavalla kerralla viitsii enää järjestöjen sotkuja setviä.
Keskusjärjestöjen valta murenee väistämättä, sillä työnantajilla ei ole enää entisenlaista halua tai tarvetta pitää siitä kiinni.
Toisaalta kyse on myös luontevasta kehityksestä. Järjestövalta syntyi korkean työllisyyden ja vakituisten työsuhteiden maailmaan, mutta korkea työttömyys ja hiljalleen yleistyvät pätkätyöt sekä pienyrittäjyys näyttävät tulleen jäädäkseen.
Vaikka keskusjärjestöillä on pitkään ollut liikaa valtaa ainakin perustuslain näkökulmasta, ei siirtyminen nykyistä parlamentaarisempaan lainvalmisteluun ole automaattisesti portti taivaaseen.
Lainsäätäjät ovat vuosikymmeniä sitten suoneet osan lainvalmistelutyöstä järjestöjen käsiin, koska näiden välinen jatkuva kauhun tasapaino helpotti kauaskantoisten sopimusten kuten työeläkejärjestelmän ylläpitoa.
Puoluepolitiikassa käänteet voivat olla hyvinkin nopeita. Ajankohtaisena esimerkkinä siitä käy Yhdysvallat, jossa republikaanit tekevät parhaansa kumotakseen demokraattien terveydenhuoltouudistuksen.
