Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti

Ensimmäinen pankkiautomaatti avattiin Lontooseen tasan 50 vuotta sitten. Suomeen ensimmäinen seteliautomaatti tuli neljä vuotta myöhemmin.

Asiakas käyttää automaattia, joka muutettiin kultaiseksi automaattien 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.­

27.6.2017 13:26

Maailman ensimmäinen pankkiautomaatti otettiin käyttöön tasan 50 vuotta sitten, BBC kertoo.

Ensimmäinen pankkiautomaatti oli Barclays-pankin automaatti Enfieldissä, Lontoossa. Vuosipäivän kunniaksi Barclays avasi tänään kultaisen automaatin Enfieldissä.

Englannin keskuspankin johtaja Victoria Cleland uskoo, että vaikka käteisen käyttö on vähentynyt, sitä käytetään vielä vuosikymmeniä, BBC kertoo.

Clelandin mukaan 94 prosenttia Britannian aikuisväestöstä käyttää pankkiautomaatteja, ja yli puolet aikuisista käy automaatilla vähintään kerran viikossa.

Myös Barclaysin kuluttajakokemuksesta vastaava johtaja Raheel Ahmed uskoo käteisen säilymiseen, vaikka pankkitoiminnan digitalisoituminen ja korttimaksaminen ovat lisääntyneet voimakkaasti.

Suomeen ensimmäiset käteisautomaatit tulivat vuonna 1971, Automatian verkkosivuilla kerrotaan. Tuolloin hankittiin kahdeksan Bankomat-merkkistä Seteliautomaateiksi nimettyä automaattia pankkien yhteiseen käyttöön.

Ne sijoitettiin pankkikonttorien ulkotiloihin, mutta ne eivät olleet yhteydessä pankkien tietojärjestelmiin. Seteliautomaatteja oli enimmillään käytössä 19.

Nykyisen kaltaiset automaatit otettiin käyttöön 80-luvulla pankkikorttien vanavedessä, ja 90-luvulla käteisautomaatit tulivat eri pankkien yhteiskäyttöön.

BBC:n mukaan eniten pankkiautomaatteja väestöön suhteutettuna on Portugalissa, jossa on yli 1 500 automaattia miljoonaa asukasta kohti.

Vähiten automaatteja on puolestaan Ruotsissa, jossa on 333 automaattia miljoonaa asukasta kohti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?