Suomalaiskeksintö paljastaa sinilevän mökkirannasta – pikatestillä kiire myyntiin

Julkaistu:

Suomessa on kehitetty nopea sinilevätesti tavalliselle ihmiselle. Nähtäväksi jää, kumpi ehtii veteen ensin: testiputkilo vai sinilevä.
Markkinoille on tulossa tänä kesänä pikatesti, joka kertoo heti, onko mökkirannan vedessä myrkyllistä sinilevää.

Muun muassa erilaisia terveydenhuollon pikatestejä valmistava salolainen Salofa on juuri saamassa kuluttajamyyntiin tarkoitetun tuotteensa valmiiksi myyntiä varten. Se pyrkii tuomaan testipakkaukset esimerkiksi kauppoihin, apteekkeihin, huoltoasemille ja nettimyyntiin elokuussa.

– Kaikki viittaa siihen, että tarve on todellinen. Kyselyjä tulee ympäri maailmaa, vaikka emme ole vielä edes aloittaneet testin myyntiä ja markkinointia, sanoo Salofan toimitusjohtaja Juhani Vänskä.

Yleensä sinilevähavaintojen määrä lähtee kasvuun, kun kesä lämmittää pintavedet. Viime vuosina Suomessa sinilevistä on kärsitty eniten heinä- ja elokuussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tänä vuonna kesäiset lämmöt ovat kuitenkin saapuneet myöhässä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan pintavedet ovat toistaiseksi tavallista viileämpiä ja sinilevähavaintoja on tehty vain vähän.

Tarvetta myös maanviljelijöillä

Vänskän mukaan maailmanlaajuista kiinnostusta selittää se, että kyseessä on tiettävästi ensimmäinen sinilevätesti, joka ei vaadi laboratoriota vaan antaa tuloksen heti.

– Leväongelma on ilmeisesti maailmanlaajuinen, ja kaikkialla on tarvetta tietää, ovatko levät myrkyllisiä.

Suomessa testiä ovat odottaneet esimerkiksi vesistöjen rantojen mökkiläiset. Vaikkapa Australiassa sitä tarvitsevat erityisesti maanviljelijät.

– Siellä eläimet juovat myrkyllistä levää sisältävää vettä, mikä on iso ongelma, Vänskä kertoo.

Pikatestien käytön yleistyessä on mahdollista saada tarkempaa tietoa esimerkiksi Suomen sinilevätilanteesta jopa vesistökohtaisesti.

– Tietoja voitaisiin kerätä testin ottajilta yhteen paikkaan, josta tuoreet tiedot levämyrkyistä olisivat saatavissa netin kautta. Viranomaiset voisivat olla tällaisen palvelun tarjoajana, Vänskä ehdottaa.

Tulos tulee minuuteissa

Testi on suunniteltu kuluttajalle mahdollisimman helpoksi käyttää. Sen pakkauksessa on kolme osaa: sormen kokoinen näytteenottoputki, pienoispipetti ja tuloksen kertova kortti eli testikasetti.

Ensin leväisestä vedestä otetaan näyte näytteenottoputkeen. Putki kuumenee itsestään kemiallisen reaktion takia, jolloin levän solut rikkoontuvat ja vapauttavat mahdollisen myrkyn veteen. Tämän jälkeen putkesta otetaan pienoispipetillä tippa vettä, joka pudotetaan testikasetin koloon.

Parin minuutin kuluttua testikasetin ruutuun ilmestyy joko yksi viiva tai kaksi viivaa. Kaksi viivaa kertoo, että vedessä on myrkyllistä sinilevää. Tässä vaiheessa testi muistuttaa raskaustestiä.

Tavoitteena halpa testi

Vänskän mukaan tavoitteena on tehdä testistä edullinen, koska moni saattaa haluta testata veden useamman kerran kesässä.

Tästä syystä testejä on myös suunniteltu myytävän paitsi yksittäin myös ainakin viiden pakkauksissa. Käyttämätön testipakkaus säilyy näillä näkymin vuoden.

– Siksi ei haittaa vaikka niitä jäisi kesän aikana käyttämättä, koska ne ovat vielä seuraavana kesänä käyttökelpoisia, Vänskä kertoo.

Teknologia kehitetty Suomessa

Testin patentoidun teknologian ovat kehittäneet VTT ja Turun yliopisto. Salofa puolestaan on lisensoinut testin ja vastannut sen jatkokehityksestä ja tuotteistamisesta markkinoille.

Salofa on esimerkiksi kehittänyt synteettisen vasta-aineen, joka muodostaa testin viivan reagoidessaan sinilevän myrkyn kanssa. Se on ollut tarpeen, koska prototyypissä käytetyn ei-synteettisen vasta-aineen oikeudet ovat amerikkalaisessa omistuksessa.

– Salofan kiinnostus tähän syntyi siitä, että meillä on kehitetty automaattituotantoa juuri tämäntyyppisille testeille. Haluamme tietysti lisätä tuotantovolyymejä niin, että automaattituotantomme hyödyt ovat mahdollisimman suuret, Vänskä sanoo.

Testin maailmanlaajuisen tarpeen ansiosta se voidaan ehkä pitää tuotannossa ympäri vuoden.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

  2. 2

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

  5. 5

    VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

  6. 6

    Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

  7. 7

    Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

  8. 8

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  9. 9

    Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

  10. 10

    Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  2. 2

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  3. 3

    Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

  4. 4

    Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

  5. 5

    Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

  6. 6

    Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

  7. 7

    VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

  8. 8

    Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

  9. 9

    Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

  10. 10

    Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  2. 2

    Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

  5. 5

    Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

  6. 6

    Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

  7. 7

    Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

  8. 8

    Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

  9. 9

    180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

  10. 10

    200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

  11. Näytä lisää