Edulliset, alle 200 000 euron asunnot menevät pääkaupunkiseudulla yhä useammin sijoittajille omistusasujien sijaan, kertoo kiinteistönvälitysyhtiö Kahdeksannen päivän katsaus.
Yhtiö perustaa väitteensä Kiinteistövälitysalan Keskusliiton kauppaseurantaan, jonka mukaan viiden viime vuoden aikana alle 200 000 euron asuntojen kauppamäärä on laskenut jatkuvasti.
Kahdeksannen päivän mukaan etenkin uudet pienet asunnot katoavat herkästi sijoittajille, eivätkä enää liiku vuokramarkkinoilta ostajien ulottuville.
– Rakennusyhtiöt myyvät paljon uudistuotantoa ennakkomarkkinoinnissa sijoittajille. Esimerkiksi yhdessä meidän kautta myynnissä olleessa kohteessa yksi yksityissijoittaja varasi 20 asuntoa, kertoo Kahdeksannen päivän toimitusjohtaja Jussi Karppinen Taloussanomille.
Karppisen mukaan asuntojen myyminen sijoittajille kannattaa myös rakennusyhtiöille, sillä niille on tärkeää saada asuntoja kaupaksi, jotta ne saavat varmistettua hankkeen rahoituksen.
Kyseessä onkin kaksiteräinen miekka. Jotta asuntoja riittäisi myös kuluttajille, pitäisi niitä rakentaa enemmän. Toisaalta, jos sijoittajia ei olisi, rakennettaisiin todennäköisesti vähemmän, Karppinen arvioi.
Uusiin asuntoihin sijoittajien huomio on kiinnittynyt siksi, koska vanhojakaan asuntoja ei ole tarjolla riittävästi.
Jotta asuntoja riittäisi myös kuluttajien tarpeisiin, tulisi Karppisen mielestä vapauttaa esimerkiksi Helsingin rajoituksia sen suhteen, millaisia asuntoja kaupunkiin saa rakentaa.
Ekonomisti: Halpoja asuntoja vähemmän, koska hinnat ovat nousseet
Pellervon taloustutkimuksen ekonomisti Antti Kekäläinen tunnistaa Kahdeksannen päivän selvityksen trendin. Hänelle tulee kuitenkin ensimmäisenä mieleen aivan muu syy alle 200 000 hintaisten asuntojen kauppojen vähentymiselle.
– Hinnat ovat nousseet. Esimerkiksi kantakaupungissa yksiöt voivat maksaa yli 200 000 euroa, Kekäläinen toteaa.
Kekäläisen mukaan asuntosijoittaminen on lisääntynyt ja varsinkin uudet ja pienet asunnot menevät usein sijoittajille.
– Muissa sijoituskohteissa on heikot tuotot ja esimerkiksi osakemarkkinat ovat riskiset verrattuna asuntosijoittamiseen.
Kekäläisen mukaan markkinatilannetta voidaan tasoittaa rakentamalla lisää. Ääritapauksessa kaikki uudet asunnot voisivat mennä vuokralle ja voisi käydä niin, ettei omistusasuntoja enää riittäisi tavallisille ihmisille ostettavaksi.
– Sitten samat ihmiset mahdollisesti muuttavat vuokralle sijoittajien omistamiin asuntoihin tai omistusasuntoon kauemmas, Kekäläinen toteaa.
Joka Matti on alkanut sijoittaa asuntoihin
Kahdeksannen päivän Karppinen on huomannut asuntosijoittamisen lisääntymisen myös käytännön työssään.
– Olen ollut 15 vuotta alalla ja sinä aikana asuntosijoittaminen on kansanomaistunut. Finanssikriisin jälkeen pelätään droppia ja tänä aikana moni yksityishenkilö on kasvanut isoksi sijoittajaksi. Asuntosijoittamisen pinta-ala on kasvanut, kun joka Matti on alkanut sijoittaa, Karppinen toteaa.
Aina asuntosijoittajaksi ei hakeuduta tarkoituksella tai uutta asuntoa ostamalla. Sekä Karppinen että Kekäläinen tunnistavat ilmiön, jossa kaksi sinkkua yhteen muuttaessaan eivät myykään molempia asuntoja pois vaan jättävät niistä toisen sijoitusasunnoksi.
Näin asunto ei vapaudu uusille asunnonostajille, vaan se jää vuokramarkkinoille.