Valkeen toimitusjohtaja Aki Backmanin mukaan ei ole tavatonta, että tuotekehityslainaa ottaneen startup-yrityksen oman pääoman määrä on negatiivinen.
– Meille kuuluu hyvää, myyntimme on kasvanut 40 prosenttia viime vuodesta, Backman sanoo.
Valkeen liikevaihto viime vuonna oli runsaat 420 000 euroa. Liikevaihto on ollut laskusuunnassa, sillä vuonna 2013 se nousi vielä lähes kahteen miljoonaan euroon. Nettotulos on ollut jo vuosien ajan tappiollinen.
Backman uskoo Valkeen saavan rahoitusta muun muassa sillä argumentilla, että ”kansainvälisesti on tehty hyvää työtä”.
– Kustannukset on nyt hyvin hallussa. Myyntimme kasvaa kansainvälisesti hyvin. Tähän laajentumiseen tarvitsemme pääomaa, toimitusjohtaja sanoo.
Valkee on vuosien varrella saanut runsaasti kritiikkiä siitä, ettei valon vaikutuksesta ihmiseen muuten kuin silmän kautta ole pätevää tieteellistä näyttöä.
Ihmisen kalloa on esimerkiksi pidetty liian paksuna, että korvan kautta annettu kirkasvalo pääsisi siitä läpi. Lisäksi nisäkkäiden aivoista ei ole löydetty valoreseptoreita, jotka reagoisivat muualta kuin silmän kautta tulevaan valoon.
Valon mahdollista tunkeutumista ihmisen aivoihin korvan kautta on tutkittu viimeksi noin vuosi sitten
Tampereen yliopistossa 18 koehenkilöllä tehty tutkimus antoi näyttöä siitä, että kirkasvalo vaikuttaa ihmisen aivojen sähköiseen toimintaan, eli että valo pääsee korvan kautta aivoihin kallonpohjan läpi. Tutkimus ei kuitenkaan todista, että tällainen valo vaikuttaisi kaamosoireiluun ja ihmisen mielialaan.
Myös norjalaiset ovat tutkineet korvavalon toimivuutta lumekontrolloidussa 50 koehenkilön tutkimuksessa noin vuosi sitten. Tutkimuksessa ei saatu näyttöä siitä, että korvan kautta annettavalla kirkasvalolla olisi vaikutusta ihmisen mielialaan tai uneen.
Yhtiön sijoittajiin kuuluu muiden muassa entinen Nokia-johtaja Anssi Vanjoki. Valkee on saanut myös rahoitusta Tekesiltä, kaikkiaan yli kaksi miljoonaa euroa.
Valkeen oman pääoman menetyksestä kertoi ensimmäisenä Tekniikka&Talous-lehti.