Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

Julkaistu:

Mitkä ammatit kuormittavat? Entä onko kuormittavuus yhteydessä palkkaan?
Ammattien kuormittavuudessa on isoja eroja. Taloussanomat selvitti aiemmassa jutussa ’hyvien töiden’ listan, eli 30 ammattia, joista tilastojen perusteella ei lähdetä herkästi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Ylemmät toimihenkilöammatit ja julkishallinnon asiantuntijatyöt olivat pienen eläkeriskin listalla yleisiä, ja käytännössä kaikki työt olivat myöskin hyvä- tai jopa kovapalkkaisia.

Suuren työkyvyttömyysriskin ammattilistaus (katso taulukko alla) sen sijaan kertoo karun – joskaan ei yllättävän – käänteisen palkkayhteyden. Mitä raskaampi ja kuormittavampi työ ja mitä herkemmin sen tekijät ajautuvat ennenaikaiseen eläköitymiseen, sitä heikompi myös palkkataso.

Lomittajat, hälytyspäivystäjät palomiehet

Eläkeriskillä mitattuna kuormittavimpia ammatteja on maatalouslomittaja, hälytyspäivystäjä, kaivostyöntekijä, lihanleikkaaja ja palomies.

Maatalouslomittajat, joista valtaosa tekee työtä osa-aikaisesti, ovat kärjessä. Lomittajan vuosittainen eläkeriski oli 4,3 prosenttia, palomiehen 2,9. Ammatissa toimivassa yli 50-vuotiaassa väestössä keskimääräinen riski oli 1,7 prosenttia.

– Jatkuvasti muuttuvat työolosuhteet, työsuojeluongelmat ja henkinen paine työssä, Maatalouslomittajat ryn toiminnanjohtaja Raimo Kivineva kuvaa työn varjopuolia.


Hätäkeskuspäivystäjillä paineet ja vastuu on kova, kun nopealla tilannearviolla pitää pystyä kohdentamaan oikeanlaista apua ja kohtaamaan hädässä olevia ihmisiä, kolmivuorotyönä. Palomies-ensihoitajien ja sairaankuljetusmiehistön kuormituskerroin kasvaa vielä kenttätyöstä.

– Ensihoitajien mukanaolo hämmästyttää eniten. Se on vaativaa ammattityötä, jossa on ihmissuhdekuormitusta ja paljon vastuuta. Mutta heillä on usein hyvä fyysinen kunto ja motivaatio.

– Vaikea sanoa, miksi ensihoidon alalta poistutaan. Onkohan omakin ajattelu joidenkin tv-sarjojen sumentamaa, työeläkeyhtiö Varman ylilääkäri Jukka Kivekäs miettii.

Näkyykö kuormittavuus palkassa?

Masennus on edelleen suurin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy, vaikka sen osuus työkyvyttömyyseläkkeissä on vähentynyt selvästi eli kolmanneksen vuodesta 2007.

Viime vuonna masennusperusteiselle eläkkeelle siirtyi 2 900 henkilöä eli kahdeksan henkilöä päivässä, Eläketurvakeskus laski. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että mielenterveyshäiriöihin perustuvissa eläkkeissä työntekijä- ja asiantuntija-ammattien väliset erot ovat pienempiä kuin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin perustuvissa eläkkeissä.

– Nimikkeiden perusteella listan tehtävät vaikuttavat aika miesvaltaisilta ammateilta, ja ne painottuvat fyysisesti raskaisiin töihin, Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Mikko Laaksonen summaa.

Rakennusalan ammatteja on myös aika paljon. Laaksonen olisi odottanut listalle edes yhtä naisvaltaista hoitoalan ammattia, mutta aivan 30 kärkeen ne eivät mahdu.

Töistä hyvin moni on matalapalkkatöitä tai ainakin keskipalkan alittavia. Palkansaajien mediaanipalkka oli 2 963 euroa kuukaudessa vuonna 2015. Selkeästi sen ylittävistä ammateista ainoita ovat laivojen konepäälliköt ja -mestarit.

Raskas työ, matala palkka ja pienet eläketulot kulkevat käsi kädessä. Kuormittavuutta voi kuitenkin mitata työkyvyttömyystilaston perusteella vain suuntaa-antavasti. Prosenttierot ovat hyvin pieniä.

Osa ammateista voi olla päätynyt listalle, koska niihin saattaa hakeutua heikommin työelämässä kiinni olevia – ei siksi, että työ itsessään vie kunnon.

– Sosioekonomiset erot työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä ovat selkeitä, ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet selittävät eroista suuren osan, Laaksonen sanoo.

Korkeasti koulutettujen, asiantuntija- tai johtotehtävien ammateista yksikään ei mahdu 30 riskilistalle. Toisin sanoen vähän koulutetut tekevät tyypillisesti raskaita töitä. Työperäiset sairaudet yhdessä muiden sairauksien kanssa kasautuvat herkästi myös alemman koulutustason väestönosalle.

Kivekäs perkaa vielä listan yhteisiä nimittäjiä.

– Osa on töitä, joita ei tehdä ihan kokoaikaisesti ja ja jossa toistuvasti totutaan ajoittaiseen työttömyyteen. Mukana on osittain ihmisiä, joilla työkyky on jo alun perin rajallinen. Osaan ammateista työllistyy aika helposti, Kivekäs arvelee.

– Fyysisten töiden lisäksi on avustavia töitä. Olisiko tässä joku jakolinja, miesammatteja, ja raskaita avustavia naisammatteja, päiväkodeissa, sairaaloissa ja kotipalvelussa. Ainakin omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuus on näissä hyvin vähäinen.



Jos taulukko ei näy, katso se tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    3. 3

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    6. 6

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    7. 7

      Renaultilta tulosvaroitus – heikentyvä talous painaa autojen kysyntää

    8. 8

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    9. 9

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    10. 10

      Kiinan talouskasvu oli hitainta 27 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    3. 3

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle

    6. 6

      Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

    7. 7

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    8. 8

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    9. 9

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    10. 10

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    5. 5

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    9. 9

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää