Ekonomisti: Nousukausi ei näy vielä työmarkkinoilla

Julkaistu:

Yritykset ovat toistaiseksi kuormittaneet vanhoja työntekijöitään sen sijaan, että palkkaisivat uusia.
Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus katsoo, että talouden nousutunnelma ei ole vielä tarttunut työmarkkinoille, koska työllisten ja työttömien määrät ovat pysyneet likimain ennallaan viimeiset kuusi kuukautta.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta ilmeni tänään, että työttömyysaste laski helmikuussa 9,2 prosenttiin viime vuoden helmikuun 9,4 prosentista. Kausitasoitettuna työttömyysaste pysyi helmikuussa kuitenkin 8,7 prosentissa tammikuuhun verrattuna.

– Rakentamisen ja kotimarkkinoiden käynnistämä kasvu jatkuu ja nyt myös vienti viriää. On syytä olettaa kasvun leviävän myös työmarkkinoille. Yritykset ovat tähän asti kuormittaneet etenkin entisiä työntekijöitä – ylitöitä tehdäänkin Suomessa jopa enemmän kuin edes ennen finanssikriisiä. Mikäli talouden tunnelma pysyy myönteisenä, turvautuvat yritykset jatkossa uusiin työntekijöihin, Brotherus arvioi pikakommentissaan.

Brotheruksen mukaan käänteen ensimerkit näkyvät jo työmarkkinoilla, koska paikoittain puhutaan jopa työvoimapulan uhkasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväksi – ”Kulutus ei ole laskenut riittävästi”

    2. 2

      Danske Bank: Rahanpesuskandaali juontaa juurensa Sampo-kauppaan

    3. 3

      Tutkimus: Aivot on ohjelmoitu laiskuuteen

    4. 4

      Onnibusin perustaja laajentaa kyytisovellusta Helsinkiin – ”Luojan kiitos päättäjät uskalsivat tehdä taksiuudistuksen”

    5. 5

      Huomasitko, mitä Lidlissä tapahtui? Tästä syystä esimiestä ei juuri enää kuuluteta kassalle

    6. 6

      Danske Bankin toimitusjohtaja Thomas Borgen eroaa – pankilta jättilahjoitus säätiölle

    7. 7

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    8. 8

      Kommentti: Näin kriisitoimien suuri ”sankari” pahensi finanssipaniikkia

    9. 9

      Yhdysvaltain kauppiaat: Trumpin tullipolitiikka tulee kuluttajille kalliiksi

    10. 10

      Fiva: Finanssisektorin kannattavuus riippuu yhä enemmän kiinteistömarkkinoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SAK:n uusi mainos raivostuttaa – ”Itsetarkoituksena ei ole sokeerata ketään”

    2. 2

      SAK vetää osittain pois yrittäjät raivostuttaneen kampanjansa

    3. 3

      Lidl poistaa muovipussit kaupoistaan päiväksi – ”Kulutus ei ole laskenut riittävästi”

    4. 4

      Palaneen kynttilätehtaan toimitusjohtaja aloitti vasta kaksi viikkoa sitten: ”Ei oikein voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu”

    5. 5

      Osa yrityksistä on saanut tietomurroista tarpeekseen – rakentavat omaa nettiä

    6. 6

      Danske Bankin toimitusjohtaja Thomas Borgen eroaa – pankilta jättilahjoitus säätiölle

    7. 7

      Kommentti: Näin kriisitoimien suuri ”sankari” pahensi finanssipaniikkia

    8. 8

      EU tutkii: Tekivätkö BMW, Volkswagen, Audi ja Daimler salaisen sopimuksen?

    9. 9

      Jos asuntokaupat menevät pieleen, mikä on välittäjän rooli? ”Häntä ei voi periaatteessa asettaa vastuuseen”

    10. 10

      Krista, 23, pyörittää huoltoasemaa – ”Vuosi sitten olin varma, ettei minusta tule koskaan bensayrittäjää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomasitko, mitä Lidlissä tapahtui? Tästä syystä esimiestä ei juuri enää kuuluteta kassalle

    2. 2

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    3. 3

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    4. 4

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    5. 5

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    6. 6

      Makuunin ikkunoilta löytyi jopa tuhansien eurojen arvoisia esineitä – ”Tuntuvat kiinnostavan”

    7. 7

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    8. 8

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    9. 9

      Ronja, 22, kertoo kuinka velkaantui viidessä kuukaudessa 50 000 euroa – otti lainaa 23 eri yhtiöstä

    10. 10

      7 esimerkkiperhettä: Katso, kenen reaalitulot kasvavat tänä ja ensi vuonna

    11. Näytä lisää