Palkkatyöläisten köyhyys – ei saa ostaa osamaksulla, ”myy autosi” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

Palkkatyököyhyys näkyy esimerkiksi siinä, että kauppias ei myy kodinkonetta osamaksulla, eikä rahat riitä kampaajalle.

­

15.3.2017 11:25

Palkkatyötä tekevien köyhyys näkyy karuilla tavoilla monentaustaisten ihmisten arjessa. Ilmiö nousi esiin Palvelualojen ammattiliiton selvityksessä ja puhuttaa paljon Taloussanomien ja Ilta-Sanomien lukijoita.

Taloussanomat pyysi aiheesta lukijoiden kokemuksia ja niitä tuli eri aloilta ja perheistä. Sattumaa ehkä, mutta yhteydenotot olivat kaikki naisilta. Useampi oli yksinhuoltaja.

Viisikymppinen ”uransa huipulla” oleva myyjä kertoo, että hänen palkkansa ei riitä mihinkään ”ylimääräiseen eli kampaajaan, konsertteihin tai hammaslääkäriin.” Pakollisen kodinkoneen osti tytär, josta nainen ”maksaa tekemällä hänelle kotitöitä”.

– Kaupan alalla täysiä tunteja tekevät esimiehet. Muilla on 30 tuntia tai vähemmän.

42-vuotias sairaanhoitaja on osa-aikaisesti yksinhuoltaja ja myöskin ”ammatillisesti uransa huipulla”. Peruspalkka on ikälisineen noin 2 700 euroa päivätyöstä arkisin. Käteen jää noin 1 900 euroa. Vuokra on tuhat euroa ja asumistuki 65 euroa. Lapsilisästä saa lapsen hyväksi käytettäväksi 40 euroa.

– Lapsen ruokailuista en tingi, mutta omat ruokamenoni ovat pahimmillaan olleet 5–10 euroa viikossa. Normaalit sähkö-, puhelin ja vakuutusmaksut erääntyvät kuukausittain. Lasken, kuinka paljon pystyn mitäkin maksamaan tai lyhentämään.

– Monesti joudun viimeisen viikon vähintään elämään luotolla, mutta mitenkään ylellistä tai pröystäilevää ei elämäni ole. Toimeentulotukea olen muutaman kerran yrittänyt hakea isompaan lapsen vaatehankintaan, mutta tuloksetta. "Myy autosi" on ollut vakiovastaus.

Kirppisrahoista haalarirahat

Nelihenkisen perheen tulot jäävät 2 800 euroon kuussa. Siitä vähennetään velat, sähkö ja päivähoitomaksut. Kuukaudessa elämiseen jää noin 400–500 euroa. Rahalla ostetaan ruuat, vaatteet, bensa ja mahdollisesti vielä lääkkeet tai lääkärikäynnit.

– Uutena ei osteta paljon mitään eli kaikki kirpparilta ja käytettynä. Säästin pojille rahat uusiin välikausihaalareihin kirppisrahoista. Itse en käy edes kampaajalla, koska se on kallista enkä osta itselleni mitään, äiti kertoo.

Eräs lukija työskentelee palvelutalon keittiössä määräaikaisena. Palkkaa tulee käteen 1 160 euroa kuussa 85 prosentin työajalla. Lähes puolet palkasta menee vuokraan, pieneen kaksioon.

– Palkkani on niin pieni, että en saa osamaksulla ostettua kodinkoneita. Minun piti siis sopia liikkeen omistajan kanssa, että maksan pyykinpesukoneen kolmessa erässä. Isompituloiset saavat noin vuoden maksuaikaa, lukija kertoo.

– Kun olen kaikki maksanut ja käynyt yhden kerran kaupassa täyttäen jääkaappini, on minulla loppukuulle jäljellä alle 200 euroa. Miksi halutaan ihmisiä matalapalkkatyöhön, jolla ei pärjää?

22-vuotias nainen on käytännössä yksinhuoltajaäiti. Hän tekee kertomansa mukaan vuorotyötä paljon kaupan alaa huonommilla vuorolisillä. Kuluja lisää auton välttämättömyys.

– Lisäksi ympärivuorokautinen päiväkoti maksaa tuloillani 140 euroa kahdesta lapsesta, mikä on suuri summa. Teen aivan jatkuvasti ylitöitä, jotta rahat riittäisivät edes jotenkin. Aina on oltava valmiina jos tulee äkillinen työtarjous. Tässä on todella oma ja lasten jaksaminen kovilla.

Köyhien iloja?

Palvelutalon keittäjä kertoo, kun oli viimeksi iloinen palkastaan.

– Tiedätkö tunteen, kun saat ostettua jotain, johon ei ole ollut varaa. Kun sain ensimmäisen tilini, ostin Soda Streamin ja voi sitä tunnetta, kun sain jotain kauan haluamaani.

Sairaanhoitajan lomatunnelma on sen sijaan katkera.

– Nyt kikyn myötä myös minulta vietiin ainoa vuoden kohokohta, kuukausi jolloin ei tarvitsisi laskea joka ikistä euroa. Pitääkö lomarahalla tehty matka lapsen isovanhempien luo ja huvipuistossa käynti perua? Voisinko viedä lapsen ministeri Sipilän portille ja selittää, miten äidin täytyi luopua isosta osasta lomarahaa, jotta saadaan Suomen vienti nousuun?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?