Jos avioliitto ajaa karille – kohta siitä voi saada rahaa

Vakuutusalalla myllertää, ja moni yhtiö on laajentunut uusille alueille. LähiTapiolan pääjohtaja uskoo, että pian ihminen voi ottaa esimerkiksi avioerovakuutuksen.

9.3.2017 16:57

Digitalisaatio ja perinteisen liiketoiminnan murentuminen ravisuttavat koko finanssialaa, niin myös vakuutusbisnestä. Perinteiset vakuutukset voidaan paketoida osaksi muita palveluita, ja markkinoille tulee uusia toimijoita.

Etsiessään tulevaisuuden liiketoimintaansa vakuutusyhtiöt ovat jo vauhdilla laajentuneet terveysbisneksessä. LähiTapiolan pääjohtaja Erkki Moisander kertoo, että LähiTapiola on muuttumassa elämänturvavakuutuksia tarjoavaksi yhtiöksi.

Moisanderin mukaan vuoden kuluessa on tarkoitus esitellä uudentyyppisiä vakuutuksia, joissa tarjotaan nykyisiä vakuutuksia laajempaa turvaa elämän kriisien ja muutosten varalle. Moisander uskoo, että jatkossa muiden vakuutusten kyljessä on esimerkiksi avioerovakuutus.

– Kysymys on silloin siitä, miten ihmisten elämää tuetaan elämän erilaisissa kriiseissä ja murroskohdissa ja voimmeko olla erityyppisten terapioiden tai muiden kautta siinä mukana, tai sitä kustantamassa.

Ihmisten luottamus on ansaittava

LähiTapiolan Moisanderin mielestä asiakkaille tarjottavat sijoitustuotteet pitää saada nykyistä läpinäkyvimmiksi. Sijoitustuotteiden pitää Moisanderin mielestä olla sellaisia, etteivät ne aiheuta epäselvyyksiä ja eturistiriitoja myyjän ja asiakkaan välillä.

– Nämä monimutkaiset strukturoidut tuotteet ovat vaikeita, eli yksinkertaisempia ja selkeämpiä tuotteita tarvitaan, Moisander sanoo.

Finanssivalvonta kertoi tällä viikolla määränneensä julkiset varoitukset ja seuraamusmaksut Nordealle, Helsingin Seudun Osuuspankille, Alexandria Pankkiiriliikkeelle ja Investiumille. LähiTapiolaa ei listalla ollut.

Finanssivalvonta teki vuosina 2015–2016 tarkastuksen, jossa keskityttiin siihen, miten yli 70-vuotiaille ei-ammattimaisille oli myyty sijoitusrahastoja ja strukturoituja rahoitusvälineitä.

Moisanderin mukaan alan toimijoiden saamilla varoituksilla on vaikutusta koko alaan.

– Vanhukset ja heidän lähipiirinsä alkavat kohta rajoittaa, että sinä et voi mennä yksin tekemään näitä sopimuksia. Ei tämä luottamusta lisää, päinvastoin, Moisander sanoo STT:lle.

Moisander on Finanssialan Keskusliiton varapuheenjohtaja, ja hän uskoo asian nousevan keskusteluun nopeasti myös FK:ssa.

Hinnoittelulla uusia asiakkaita

LähiTapiola-ryhmä teki viime vuodelta vankan tuloksen ja Moisanderin mukaan pystyi myös kasvattamaan markkinaosuuttaan. Ryhmän liikevoitto oli viime vuonna 326 miljoonaa euroa.

– Tälle vuodelle lähdettiin ensimmäistä kertaa historiassa niin, että vakuutusten hintoja ei nostettu vaan päinvastoin laskettiin. Se on meidän historiassa ensimmäinen kerta.

Moisander sanoo, että hinnanalennusten takia liikennevakuutuksissa on nähty alkuvuonna "venäläiset kasvuprosentit" ja uusia liikennevakuutusasiakkaita tulee viikoittain tuhansia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?