Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Kelassa kuviteltiin, että siellä saataisiin käsiteltyä kaksi kertaa niin paljon toimeentulotukihakemuksia kuin kunnissa samassa ajassa. Laskelmaa tehtäessä moni asia jäi kuitenkin ottamatta huomioon.
Kun perustoimeentulotukiasiat siirrettiin Kansaneläkelaitokselle (Kela), se laski, että tehtävä hoituisi 750 työntekijän voimin. Kunnissa etuuksien käsittelyyn käytettiin arviolta tuplaten tämä työpanos.

– Osin Kelalle tuli yllätyksenä, miten vaativaa perustoimeentulotukipäätöksen tekeminen on, Kelan toimihenkilöiden puheenjohtaja Heli Martinmäki sanoo.

Videolla Kelan etuusjohtaja Anne Neimala kertoo miten Kela aikoo purkaa ruuhkat.

Hänen mukaansa Kelan tavoitteena oli, että yksi työntekijä tekisi 20 päätöstä päivässä. Helsingin aikuisen sosiaalityön päällikkö Anne Qvist ja Tampereen sosiaalipalvelupäällikkö Maritta Närhi pitävät määrää ”aika suurena”.

Tähän tulokseen on tultu Kelassakin. Martinmäen mukaan siellä on havaittu, että realistinen määrä voi olla 10–15 päätöstä päivässä.

Kunnissa käsittelymäärät ovat pääsääntöisesti olleet tätäkin pienemmät. Esimerkiksi Vantaalla ja Tampereella tavoite on ollut noin kymmenen ratkaisua päivässä. Helsingissä on arvioitu, että uusi työntekijä on saatu sisälle systeemiin, kun hän on saanut tehdyksi kahdeksan päätöstä.

Martinmäki kertoo, että joissakin kunnissa on riittänyt, että työpäivän aikana saa tehdyksi viisi päätöstä.

Elämäntilanteet eivät ole yhteismitallisia

Määrät eivät kerro kaikkea, sillä hakemukset ovat keskenään hyvin erilaisia. Vantaan aikuissosiaalityön palvelupäällikkö Virve Flinkkilä kertoo, että hakemus voi olla vain yksi paperi tai kymmenien sivujen pumaska.

Käsittelijöiden kokemuksella, työjärjestelyllä ja tekniikan toimivuudella on iso merkitys.

Helsingissä nopeimmat työntekijät ovat Qvistin mukaan saattaneet joinakin päivinä tehdä 20–30 päätöstä. He eivät kuitenkaan ole hoitaneet maksusitoumuksia tai tilinsiirtoja, vaan vaikkapa tiedot sähkölaskuista ja vuokrista on naputtanut koneelle joku muu.

Etuuskäsittelijöillä on kunnissa voinut olla useita tehtäviä. Helsingissä he ovat toimineet myös puhelinneuvojina ja perehdyttäneet uusia työntekijöitä.

Toimeentulotuki vaatii paljon harkintaa

Kela esiintyi Närhen mielestä ennen siirtoa kovin itsevarmasti ja vertasi, että se on selvinnyt muidenkin etuuksien hoitamisesta. Vaikkapa opinto-, asumis- ja työmarkkinatukipäätökset ovat Närhen mukaan kuitenkin yksinkertaisempia kuin viimesijainen toimeentulotuki.

Qvist huomauttaa, että hakijoiden elämäntilanteet eivät sovi samaan muottiin.

– Jokaisen tarina on yksilöllinen, hän lisää.

Rahaa ruokaan tai lääkkeisiin tarvitsevalla voi olla monenlaisia menoja ja tuloja.

– Päätös ei ole vain laskemista, vaan vaatii harkintaa, joka vie aikaa, Martinmäki sanoo.

Vaikka ohjeet olisivat miten tarkat tahansa, kaikkea niihin ei pystytä kirjaamaan. Närhi kertoo, että Tampereella on arvioitu prosessin oppimisen vievän puoli vuotta. Asiantuntijoiden mukaan uusia käsittelijöitä rekrytoinut Kela on saattanut aliarvioida kokemuksen merkityksen.

Muutos on saattanut aiheuttaa kriisiä

Yhtenä etunaan Kela piti tietojärjestelmiään. Erityisasiantuntija Ellen Vogt Kuntaliitosta sanoo, että ne ovatkin tehokkaat ja paremmat kuin yleensä kunnissa käytetyt. Kelassa on myös asiakkaista tietoa, jota kuntien käsittelijöiden on pitänyt erikseen hakea.

– Järjestelmiä olisi pitänyt kokeilla kunnolla, mutta siirron aikataulu ei mahdollistanut sitä, Vogt huomauttaa.

Odotukset sähköisestä asioinnistakaan eivät välttämättä täysin täyttyneet. Närhi huomauttaa, että rahavaikeuksiin ajautuneet ovat toisenlaisia kuin monet muut Kelan asiakkaat, eivätkä he välttämättä asioi netissä.

Kelassa ei Vogtin mielestä otettu huomioon, että muutos ei ollut vain mekaaninen asia.

– Kun on kyse perusturvallisuudesta, ihmisten käyttäytymistä ja hätää on hyvin vaikea arvioida ennalta, hän sanoo.

Palvelukanavat ovat tukkeutuneet osin siksi, että asiakkaat ovat ottaneet yhteyttä varmuuden vuoksi tai lähettäneet hakemuksensa sekä kuntaan että Kelaan.

Kunnissakin on kiirettä

Kunnat varautuivat muutokseen vähentämällä käsittelijöitään. Neuvonnan tarve kuitenkin on yllättänyt.

– Meillä on ollut työtä yllin kyllin, Tampereen sosiaalipalvelupäällikkö Närhi kertoo.

Tulkintaerot ovat työllistäneet.

– Kun satojen kuntien käytännöt siirretään yhteen, tulee väistämättä muutoksia. Joillekin yllätykset voivat olla positiivisia, joillekin negatiivisia, Flinkkilä sanoo.

Kelassa on myös tehty virheitä, joita on selvitelty kunnissa asti. Lisätyötä ovat tuoneet ruuhkien takia hätään joutuneet, jotka ovat joutuneet turvautumaan yhä kuntien vastuulla olevaan täydentävään toimeentulotukeen.

Kelan toimihenkilöiden puheenjohtaja Heli Martinmäki uskoo, että tilanteen rauhoituttua Kela lopulta pystyy hoitamaan toimeentulotukiasiat kuntia vähemmällä väellä. Kunnissa ei kiistetä tätä.

– Päätöksentekoa jouduttaa, jos tietojärjestelmät toimivat, Flinkkilä lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    2. 2

      Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

    3. 3

      Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

    4. 4

      Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

    5. 5

      Ulkomaille muuttanut luopui perinnöstä, koska se olisi mennyt velkojille – pian iski katumus

    6. 6

      Postin työehtokiistassa aika loppumassa kesken – työtaistelu uhkaa

    7. 7

      Grano-konserni vähentää noin sata työntekijää

    8. 8

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    9. 9

      Rakennusalan näkymät heikentyneet – avoimia työpaikkoja yhä vähemmän

    10. 10

      Kunnat syyttävät ”paskalain” kapinahengestä myös aggressiivisia yrityksiä: ”Saivat uskomaan, että se olisi kalliimpaa kuin onkaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    2. 2

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    3. 3

      Ulkomaille muuttanut luopui perinnöstä, koska se olisi mennyt velkojille – pian iski katumus

    4. 4

      Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

    5. 5

      Kunnat syyttävät ”paskalain” kapinahengestä myös aggressiivisia yrityksiä: ”Saivat uskomaan, että se olisi kalliimpaa kuin onkaan”

    6. 6

      140 työntekijää marssi ulos näkki­leipä­tehtaalla Kotkassa

    7. 7

      Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

    8. 8

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    9. 9

      Postin työehtokiistassa aika loppumassa kesken – työtaistelu uhkaa

    10. 10

      Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    4. 4

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    7. 7

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    8. 8

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    9. 9

      Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

    10. 10

      Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

    11. Näytä lisää