Uberilla on ohjelmisto, jolla se on harhauttanut viranomaisia ympäri maailmaa

Julkaistu:

Uberin kuljettajien suojelemiseen tarkoitettu ohjelmisto on osoittautunut yhtiölle erittäin hyödylliseksi.
Taksipalvelu Uber on myöntänyt käyttäneensä maailmanlaajuisesti ohjelmistoa, jolla se on kyennyt välttelemään viranomaisia.

Sanomalehti The New York Timesin mukaan ohjelmistoa on käytetty viranomaisten harhauttamiseen eri puolilla maailmaa. Ohjelmiston alkuperäinen tarkoitus on ollut ehkäistä Uberin asetettamien sovellusehtoja rikkomista.

Uberin mukaan ohjelmaa ei ole käytetty pelkästään maissa, joissa palvelu on laiton. Sitä on hyödynnetty myös kaupungeissa, joissa kuljetuspalvelun toimintaa ei ole rajoitettu.

Lehden mukaan niin kutsutussa VTOS-ohjelmassa on nimellä Greyball kulkeva työkalu, joka käyttää Uberin sovelluksen tietoja tunnistaakseen sovellusta käyttäviä viranomaisia. Paikkatiedon perusteella kuskit pystyvät lisäksi välttelemään viranomaisia. Kerätyn tiedon avulla viranomaisille voidaan lisäksi näyttää haamuversiota sovelluksesta, jolloin kartalla kulkevat uber-autot eivät ole todellisia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ohjelmistoa on käytetty Yhdysvalloissa ainakin Bostonissa ja Las Vegasissa ja Ranskassa pääkaupunki Pariisissa. Työkalu on ollut käytössä myös maissa kuten Australiassa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa.

Ohjelmisto on ollut käytössä vuodesta 2014.

Uber-palvelu on Suomessa laiton siltä osin, kun sovellusta hyödyntävillä kuskeilla ei ole viranomaisen myöntämää lupaa taksitoiminnan harjoittamiseen. Käytännössä näin ei yleensä ole.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    2. 2

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    3. 3

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    4. 4

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    7. 7

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    8. 8

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    9. 9

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    10. 10

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    11. Näytä lisää

      Tesla julkisti sähkökuorma-auton

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää