Kreikka kohtasi velkojansa Brysselissä – kriisi kolkuttaa taas ovella - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kreikka kohtasi velkojansa Brysselissä – kriisi kolkuttaa taas ovella

Kreikka ja velkojat istuivat perjantaina saman pöydän ääreen keskustelemaan uusista säästöistä.

10.2.2017 19:56

Kreikan uskotaan – jälleen kerran – uhkaavan euroalueen vakautta.

Kreikka ja sen velkojat kokoontuivat perjantaina Brysselissä keskustellakseen suunnitelmasta, jolla voitaisiin torjua maan velkatilanteen uusi kärjistyminen.

Kokoukseen osallistuivat virkamieslähteiden mukaan Kreikan valtiovarainministeri Euclid Tsakalotos, Euroopan vakausmekanismin Klaus Regling ja euroryhmää vetävä Jeroen Dijsselbloem.

Kreikalta erääntyy heinäkuussa noin kuuden miljardin euron edestä joukkovelkakirjalainoja maksettavaksi. Kreikka ei ole kuitenkaan saavuttanut tavoitteita, jotka asetettiin seuraavan tukierän saamiseksi. Ilman uutta rahaa, erääntyviä velkoja ei voida maksaa.

Velkojat vaativat Kreikalta nyt ylimääräisiä säästötoimenpiteitä. Uuden ehdotuksen mukaan Kreikan pitäisi tehdä reippaita lisäleikkauksia.

– Kreikan on päästävä 3,5 prosentin bkt:n kasvutavoitteeseen ja nyt on keskusteltu siitä, mitä toimenpiteitä tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi, Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem kertoi Bloombergille.

Neuvottelupöydällä ovat muun muassa työmarkkinoiden uudistaminen, eläkkeet ja verot. Velkojien mielestä Kreikka ei saavuta asetettuja tavoitteita, ellei se esimerkiksi leikkaa lisää eläkkeitä.

Kreikan edustajat kertoivat toimittajille, ettei perjantain kokoukselta odoteta vielä varsinaisia päätöksiä. Heidän mielestään neuvotteluja ei pidä dramatisoida liikaa, uutistoimisto kirjoittaa.

Kreikan velkojatroikka, eli Euroopan keskuspankki, Euroopan vakausmekanismi ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, on valmistautunut jatkamaan neuvotteluja Ateenassa myöhemmin.

Velkojien rivejä hiertää IMF:n haluttomuus jatkaa Kreikan rahoitusta. Muut velkojat puolestaan vaativat IMF:n osallistumista tukirahoitukseen.

Euroalueen valtiovarainministerien odotetaan myös käsittelevän Kreikan tilannetta kokouksessaan Brysselissä helmikuun 20. päivä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?