Synkkämielinen Soros latasi suorat sanat siitä, miksi Trump tulee epäonnistumaan

Julkaistu:

Miljardööri George Soros povaa markkinoille syvää sukellusta Donald Trumpin valtakauden alkaessa Yhdysvalloissa.
Juuri nyt on vaikeaa olla synkkämielisempi kuin miljardööri George Soros, kirjoittaa uutistoimisto Bloomberg.

Sorosin mukaan Yhdysvallat näyttää valinneen presidentikseen diktaattorin, EU on hajoamassa ja Kiina näyttää muuttuvan entistä ahdasmielisemmäksi. Soros kertoi näkemyksistään Maailman talousfoorumin vuosittaisessa tapaamisessa Davosissa torstaina.

– On epätodennäköistä, että pääministeri May pysyy vallassa EU-eron jälkeen. Hänen hallituksensa on jakautunut ja brittien halu erota EU:sta perustuu vääristyneeseen käsitykseen eron talousvaikutuksista, Soros maalaili.

May otti tiistaina puheessaan selvän eron EU:n 28 jäsenmaan sisämarkkinoihin, minkä Soros näkee uhkakuvana.

Erityisen synkästi hän puhui tänään perjantaina virkaan astuvan Donald Trumpin suunnitelmiin liittyvistä talousvaikutuksista. Soros kutsui Trumpia huijariksi. Hän sanoi Trumpin epäonnistuvan muun muassa siksi, että uuden presidentin ajatukset ovat ristiriitaisia ja neuvonantajat ja kabinetin jäsenet taistelevat toisiaan vastaan.

– Epävarmuus on huipussaan ja itse asiassa se on myrkkyä pitkän aikavälin investoinneille, hän sanoi.

– En usko, että markkinoilla menee jatkossa kovin hyvin. Juuri nyt on vielä aikaa juhlia, mutta kun todellisuus iskee, se voittaa.

Sorosille Trumpin voitto on erityistä myrkkyä, koska sen aiheuttaman yllätyksen seurauksena markkinat lähtivät luisuun ja hänen omaisuudestaan suli Bloombergin mukaan lähes miljardi dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      Stora Enso ilmoitti suurista yt-neuvotteluista ja Oulun tehtaan täysremontista – Analyytikko: ”Varmasti järkevä investointi”

    4. 4

      Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

    5. 5

      Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

    6. 6

      Tikkurilan talousjohtajaksi nimitetty Markus Melkko

    7. 7

      ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

    8. 8

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    9. 9

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    10. 10

      Suomen julkinen talous sai Aktian huolestumaan – ennustaa talouskasvun hidastuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    2. 2

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    3. 3

      Sähköpotkulaudat tulevat tänään kaikkien käyttöön Helsingissä – ja sen voi jättää melkein minne tahansa

    4. 4

      Urheiluketju XXL joutui kohun keskelle Ruotsissa – aamukokouksesta myöhästynyt työntekijä pakotettiin punnertamaan

    5. 5

      Poikkeukset myöhästyttävät jatkuvasti työttömyys­päivärahoja: ”Perheeni saattaa joutua elämään nälässä monta viikkoa”

    6. 6

      ”Lähdin Turkuun mukanani pahvilaatikko, jossa oli kaikki kotoa saamani omaisuus” – näin Sinikka Laisaari nousi köyhyydestä menestykseen

    7. 7

      Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

    8. 8

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    9. 9

      Suomen maanteiden kunto puhutti huoltoasemalla – tiejohtajalta karuja terveisiä: ”Tänä vuonna rahaa ei enää ole”

    10. 10

      Saksassa alkavat keskustelut jättimäisestä pankki­fuusiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    4. 4

      Taksiyrittäjä Osmo pettyi uudistukseen ja pani pillit pussiin: ”Meillä oli maailman paras järjestelmä”

    5. 5

      ”Hullu nivalalainen” päätti toimittaa ovia keskellä yötä jopa 500 kilometrin taakse – miljoonavoitot seurasivat perässä

    6. 6

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    7. 7

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    8. 8

      Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

    9. 9

      Norwegian ja TUI keskeyttävät lennot Boeing 737 Max 8 -koneilla

    10. 10

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    11. Näytä lisää