Tuhannet velkojat tekevät Anttilan konkurssista hankalan: ”Näyttää siltä, että oikeudenkäyntejä on tulossa”

Julkaistu:

Anttilan pesänhoitaja Mikko Tiilikka kertoi Taloussanomille, miten yhtiön konkurssiprosessi etenee.
Anttilan konkurssi etenee suunnitellussa aikataulussa, kertoo pesänhoitaja Mikko Tiilikka asianajotoimisto Krogeruksesta.

Viimeinen Anttila suljettiin loppuvuodesta Helsingin Itiksessä. Kaikki Anttilan konkurssipesän hallussa ollut vaihto-omaisuus saatiin myytyä liikkeissä. Loppuvaiheessa tavaraa siirrettiin myytäväksi avoinna oleviin liikkeisiin, viimeksi juuri Itikseen.

– Tavaratalohenkilökuntaa ei ole enää konkurssipesän palkkalistoilla. Pääkonttorilla on taloushallintoa ja it:tä mukana alasajossa, Tiilikka kertoo Taloussanomille.

Anttilan omistama sisustustarvikebrändi Kodin1 myytiin joulukuussa Ruotsiin Trademaxille. Myös Anttila-brändistä käydään koko ajan myyntineuvotteluita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Neuvotteluita käydään useamman tahon kanssa, mutta en voi kertoa kuinka monen tai kenen, Tiilikka toteaa.

Velkojat saamassa rahojaan aikaisintaan syksyllä

Seuraavana konkurssiprosessissa on edessä erityistilintarkastuksen valmistuminen, mikä luultavasti tapahtuu helmikuussa.

– Sen jälkeen pesänhoitajana tutkin ja teen päätöksiä siitä, tarvitseeko lisäselvityksiä, ja keskustelen tilintarkastajan kanssa mitä on rivien välissä, Tiilikka avaa.

Tilintarkastus käsitellään velkojatoimikunnassa ja pesänhoitaja tekee huhtikuussa jakoluetteloehdotuksen. Oikeuteen jakoluettelo menee heinäkuussa ja päätös saadaan aikaisintaan elokuussa. Ennakoita voidaan alkaa maksaa velkojille aikaisintaan syyskuussa.

– Kaikkea ei kuitenkaan makseta, sillä rahaa pitää riittää konkurssin loppuun saattamiseen.

Tällä hetkellä velkojia on noin 2 600, joista määrällisesti suurin osa on kuluttajia. Määrä kuitenkin pienenee koko ajan, sillä kaikkien kuluttajien vaatimukset eivät pidä paikkaansa.

– Esimerkiksi on ostettu luottokortilla ja saatu luottokorttiyhtiöltä hyvitys.

Lopputilityksen tekoa tulevat pitkittämään mahdolliset oikeudenkäynnit.

– Suomessa kestää vähintään kolme vuotta, että tapaus kiertää kaikki oikeusasteet. Näyttää siltä, että oikeudenkäyntejä on tulossa, sillä [velkojien ja konkurssipesän välillä] on nähtävissä periaatteellisia näkemyseroja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    2. 2

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    3. 3

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    4. 4

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    5. 5

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    6. 6

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    7. 7

      Nikkelin hinnan lasku painoi Terrafamen tappiolle loppuvuonna

    8. 8

      Selvitys: Skandaalit veivät Danskelta ja Nordealta 83 000 asiakasta Tanskassa

    9. 9

      Kaupan ala haluaa viinit ruokakauppoihin jo seuraavalla vaalikaudella

    10. 10

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    2. 2

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    3. 3

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    4. 4

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    5. 5

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    6. 6

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    7. 7

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    8. 8

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    9. 9

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    10. 10

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää