Yritykset palkkasivat Yhdysvalloissa joulukuussa 153 000 uutta työntekijää, kun marraskuussa vastaava lukema oli 204 000. Työttömyysaste nousi hieman 4,7 prosenttiin, koska työvoima kasvoi.
Uusien työpaikkojen määrä jäi hieman odotetusta, sillä Bloombergin keräämässä ekonomistien mediaaniennusteessa työpaikkojen määrän ennakoitiin kasvaneen 175 000:lla.
Työntekijöiden keskimääräisen tuntiansio koheni 2,9 prosenttia vuodentakaisesta. Kasvu oli nopeampaa kuin kertaakaan sitten kesän 2009.
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin Clevelandin-aluepankin johtaja Loretta Mester pitää perjantaina julkistettuja työllisyyslukuja ”erittäin hyvinä”.
– Meillä on käytännössä täystyöllisyys, Mester sanoi Fox Business -kanavalle.
Täystyöllisyyden rajana on pidetty 4,8 prosentin työttömyysastetta.
Joulukuun kokouksessaan Fed vihjasi, että se nostaisi alkaneena vuonna ohjauskorkoaan kolmesti.