Te-toimistot antoivat vuonna 2015 noin 95 tuhatta työttömyysturvan estävää lausuntoa.
Estävän lausunnon saanut työtön ei ole oikeutettu saamaan työttömyyskassalta tai Kelalta työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea yleensä 30–90 päivää kestävän karenssin aikana.
Lähes 30 prosenttia hylkäyksistä perustui siihen, että te-toimisto katsoi työttömän päättäneen edellisen työsuhteensa ”ilman pätevää syytä”. (Lista jutun lopussa.)
Toiseksi yleisin syy oli se, että työtön oli kieltäytynyt hänelle tarjotusta vähintään kahden viikon pituisesta työsuhteesta. Kyse ei yleensä ole varmasta työpaikasta kieltäytymisestä vaan siitä, että työtön on velvoitettu hakemaan te-toimiston tälle osoittamaa avointa työpaikkaa.
Kieltäytymisistä johtuvat karenssit ovat viime vuosina yleistyneet vauhdilla, mikä johtuu työ- ja elinkeinoministeriön vanhemman hallitussihteerin Timo Melingin mukaan siitä, että Jyrki Kataisen hallitus päätti vuoden 2013 rakennepoliittisessa ohjelmassaan lisätä työtarjousten määrää merkittävästi.
– Siksi on luonnollista, että myös kieltäytymisiä tulee enemmän, Meling toteaa Taloussanomille.
Harva työllistyy tarjottuihin paikkoihin
Työ- ja elinkeinoministeriön keväällä tekemässä 125 henkilön suppeassa kyselytutkimuksessa neljännes vastaajista suhtautui heille tarjottuihin työpaikkoihin myönteisesti ja puolet vastaajista kriittisesti.
Kriittisesti suhtautuvat katsoivat, etteivät työpaikat vastanneet lainkaan heidän koulutustaan tai osaamistaan.
– Sain työtarjouksen kuorma-auton kuljettajaksi, vaikka minulla ei ole C-korttia. Sain työtarjouksen rautakaupan noutopihan myyjäksi. Siihen vaadittiin monen vuoden kokemus ja kaikkien niiden tarvikkeiden tuntemus. Minulla ei ole mitään niistä, totesi yksi vastaajista.
Vastanneista 15 prosenttia kertoi joskus työllistyneensä tarjottuun paikkaan. Joka viides kertoi joskus jättäneensä hakematta tukien menettämisen uhalla.
Palkattomasta työkokeilusta kieltäytyminen voi viedä tuet
Estävän lausunnon voi saada myös, jos kieltäytyy työnhaun sijaan te-toimiston tarjoamista ”työllistymistä edistävästä palveluista”. Sellaisia ovat esimerkiksi kuntouttava työtoiminta, palkattomat työkokeilut ja työvoimakoulutus.
Palvelusta kieltäytyminen tai sen keskeyttäminen oli vuonna 2015 joka kymmenennen työttömyysturvan estävän lausunnon peruste.
Lähes yhtä moni hylkäys johtui siitä, että henkilö ei ollut saapunut sovittuun aikaan laatimaan te-toimiston henkilöstön kanssa niin sanottua työllistymis- tai aktivointisuunnitelmaa itselleen. Tapaamisen väliin jättämisestä seuraa tavallista lyhyempi, vähimmillään 15 päivän karenssi.
Alle 25-vuotiaiden kouluttamattomien saamista estävistä lausunnoista suuri osa johtui siitä, ettei nuori ollut hakenut keväällä vähintään kahteen opiskelupaikkaan. Tällaista hakuvelvoitetta ei ole yli 25-vuotiailla.