”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

Kuvituskuva
Julkaistu: 8.12.2016 11:52

Eläkkeensaajille vaaditaan lisää rahaa Kimmo Kiljusen (sd.) ja hänen tukijoidensa kansalaisaloitteessa, joka jätettiin tänään eduskuntaan.

Aloitteessa ehdotetaan työeläkeindeksin muuttamista. Aloite ehdottaa siirtymistä nykyisestä taitetusta indeksistä kokonaan palkkakehitystä seuraavaan indeksiin.

Työeläkeindeksi määrittää, kuinka paljon eläkkeet vuosittain muuttuvat. Jos indeksi laskee, eläke pienenee ja päinvastoin. Nykyinen, vuodesta 1996 voimassa ollut taitettu indeksi seuraa hintojen muutoksia ja palkkojen kehitystä.

Indeksin muutoksista 80 prosenttia seuraa hintojen muutoksista ja 20 prosenttia palkkojen muutoksista, eli kun esimerkiksi ruoka, asuminen ja tavarat kallistuvat, myös eläke nousee. Jos palkat nousevat, eläke nousee, mutta paljon vähemmän.

Ex-kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) ja Suomen Senioriliikkeen ajama kansalaisaloite ehdottaa, että työeläkeindeksi seuraisi ainoastaan palkkoja. Kiljunen on Senioriliikkeen puheenjohtaja.

– Taitetun indeksin seurauksena eläkkeiden kasvu on ollut lähes puolet hitaampaa kuin palkkojen kehitys, kansalaisaloitteen jättäjät arvostelevat.

Aloitteenjättäjien mukaan monet eläkeläiset joutuvat nostamaan asumis- ja toimeentulotukea, koska eläkkeen ostovoima hiipuu, kun eläkevuosia karttuu.

– Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä, aloitteessa sanotaan.

Muun muassa Eläketurvakeskus (ETK) ja eläkeyhtiöt ovat arvostelleet aloitetta, joka niiden mukaan kuluttaisi työeläkevarat loppuun 2065 mennessä. Aloite väittää, että työeläkemaksuja ei myöskään tarvitsisi korottaa eikä eläkevaroja tukea verotuotoin, vaan lisääntyvät menot voitaisiin kattaa eläkerahastojen sijoitustuotoilla. ETK:n mukaan näin ei kuitenkaan ole.

Tänään myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos arvioi, että pitkällä aikavälillä ehdotettu työeläkkeiden indeksimuutos kasvattaisi työeläkemaksuja tuntuvasti. Jos reaalipalkat nousevat tulevaisuudessa keskimäärin 1,6 prosenttia vuodessa, pitäisi palkansaajien maksaman työeläkemaksun nousta seitsemän prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Kiljusen ja Senioriliiton aloite ei parantaisi kaikkein köyhimpien eläkeläisten asemaa. He saavat eläkkeensä pääosin kansaneläkkeinä tai takuueläkkeinä, jotka eivät seuraa työeläkeindeksiä.