Tappiota vuosia putkeen – tällainen on Sipilän sukulaisten kohuyritys

Julkaistu:

Katera Steelillä on pitkät perinteet, mutta rahantekokone kajaanilainen konepaja ei ollut moneen vuoteen.
Kajaanilainen teräsyhtiö Katera Steel nousi viime viikolla otsikoihin, kun Kansan Uutiset kertoi Terrafamesta tilauksen saaneen yrityksen yhteyksistä pääministeri Juha Sipilään.

Oikeusasiamies ryhtyy selvittämään kanteluita, joiden mukaan Sipilä olisi ollut esteellinen päättämään Terrafamen lisärahoituksesta, koska Katera Steelin omistajia ovat hänen serkkunsa, enonsa ja lapsensa.

Taloussanomat selvitti, millaisesta yrityksestä on kyse.

Tilauksia muiltakin Sotkamon kaivoksilta

Katera Steel on UPM:n entisen paperitehtaan tiloissa Kajaanin Renforsin Rannassa toimiva konepaja. Sen vahvinta osaamista on yhtiön itsensä mukaan ”vaativat koneistukset ja teräsrakennetyöt”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Terrafamen Sotkamossa sijaitsevalle kaivokselle yhtiöltä on tilattu purkumalmin kuljettimia.

Tilaus ei ole Kateralle ainutlaatuinen, sillä se on toimittanut kuljettimia myös talkkijätti Mondo Mineralsille, jolla on kaivos niin ikään Sotkamossa.

Katera Steel on tehnyt Terrafamen Sotkamon kaivokselle töitä myös 2012–2013, jolloin se oli mukana rakentamassa tehdasta Talvivaaralle.

Nykyinen toimitusjohtaja on pääministerin serkku

Uuden Terrafamesta saadun tilauksen arvon tiedetään olevan alle puoli miljoonaa euroa. Katera Steelin valitsi toimittajaksi kilpailutuksen järjestänyt konsulttiyhtiö Pöyry.

Katera Steelin toimitusjohtaja Ismo Jauhiainen pitää vihjailuja pääministerin roolista tarjouskilpailun voittamisessa loukkaavina.

Jauhiainen on Juha Sipilän serkku. Hän sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa maanantaina, ettei ole tavannut Sipilää kolmeen vuoteen.

Aikaisemmin Sipilä on seurannut yrityksen toimintaa läheltä useaankin otteeseen.

Takana jo kaksi sukupolvenvaihdosta

Katera Steelin juuret juontavat 1960-luvun alkuun, jolloin Sipilän isoisä Esa Jauhiainen perusti Hitsaus ja levytakomo -nimisen metalliverstaan. Siellä Sipiläkin on kertonut 15-vuotiaana työskennelleensä.

1970-luvun lopulla Katera Steelin soihdun ottivat kantaakseen veljekset Markku ja Kari Jauhiainen, jotka puolestaan vuonna 2011 siirsivät vetovastuun suvun nuoremmalle veljesparille eli Ismo ja Ilkka Jauhiaiselle.

Viiden prosentin omistusosuudella mukaan tuli myös Sipilän Fortel Invest -sijoitusyhtiö, jota hoitavat nykyisin Sipilän lapset.

Sipilä itse ei lähtenyt hallitukseen mukaan, Ismo Jauhiainen sanoi Talouselämän haastattelussa marraskuussa 2011, että tuore kansanedustaja antaa serkuilleen ”hallitustyöskentelyyn neuvoja”.

Edellinen voitollinen tulos seitsemän vuoden takaa

Talouselämän haastattelussa Jauhiainen kertoi, että Katera Steelin tavoitteena on tuplata liikevaihto silloisesta neljästä miljoonasta kahdeksaan miljoonaan vuoteen 2015 mennessä.

Tie on kuitenkin ollut kivinen. Katera Steelin liikevaihto kasvoi tuoreimmalla tilikaudella heinäkuusta 2015 kesäkuuhun 2016 yli viiteen miljoonaan euroon. Tulosta tuli reilut 275 000 euroa.

Voitollinen tulos katkaisi Katera Steelin pitkän tappioputken. Edellisen kerran yritys teki voitollisen tuloksen vuonna 2009. Sen jälkeen tappiota on tullut kymmenistä tuhansista euroista yli 200 000 euroon.

Asia selviää vuoden 2014 lopulla lakkautetun ”alkuperäisen” Katera Steel Oy:n tilinpäätöksistä.

Vuonna 2014 alkuperäinen yhtiö sulautettiin sukupolvenvaihdoksen yhteydessä perustettuun Katera Group -yhtiöön, joka jatkaa nyt toimintaansa Katera Steel -nimellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Reservin suuruus on huolestuttava”

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    4. 4

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    5. 5

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    6. 6

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    7. 7

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    8. 8

      Tällaisia palkkoja hoiva-alalla maksetaan – kunnissa isommat palkat ja pidemmät lomat, erot yksityisiin jopa satoja euroja

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    10. 10

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    3. 3

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    4. 4

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    5. 5

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Reservin suuruus on huolestuttava”

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    8. 8

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    9. 9

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    10. 10

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    3. 3

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    4. 4

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    5. 5

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    6. 6

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    7. 7

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää