Kommentti: Köyhimmiltä eläkeläisiltä leikataan – samalla muut vaativat lisää - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Köyhimmiltä eläkeläisiltä leikataan – samalla muut vaativat lisää

Kimmo Kiljusen kansalaisaloite vaatii työeläkkeiden sitomista yleiseen palkkatasoon.

Kimmo Kiljusen kansalaisaloite vaatii työeläkkeiden sitomista yleiseen palkkatasoon.

Julkaistu: 24.11.2016 11:00

Jos Kimmo Kiljunen ja hänen kannattajansa haluaisivat helpottaa köyhien eläkeläisten elämää, he eivät vaatisi työeläkkeiden korottamista, kirjoittaa Taloussanomien toimittaja Teemu Muhonen.

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona hallituksen esityksen, jonka mukaan kansan- ja takuueläkkeitä leikataan ensi vuoden alussa 0,85 prosenttia.

Normaalien laskusääntöjen mukaan niihin tehtäisiin 0,4 prosentin korotus, mutta hallitus päätti säästösyistä heikentää kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia pysyvästi.

Kansan- ja takuueläkkeitä saavat pienituloiset eläkeläiset, joiden asema vaikeutuu vuodenvaihteessa jälleen. Pienituloisimpien eläkkeet pienenivät edellisen kerran tämän vuoden alussa, mikä ei tosin sillä kertaa johtunut hallituksen erillispäätöksestä vaan hintojen laskusta.

Pelkkää työeläkettä saavat suomalaiset eivät sen sijaan joudu eläkkeestään tinkimään.

Tänä vuonna työeläkkeet pysyivät viime vuoden tasolla, koska ne seuraavat hintojen lisäksi myös pieneksi osaksi yleistä palkkatasoa. Ensi vuonna työeläkkeisiin tehdään 0,6 prosentin indeksikorotus samaan aikaan, kun kansan- ja takuueläkkeitä leikataan.

Osalle työeläkkeensaajista tämä ei kuitenkaan riitä. Eduskunnan käsittelyyn tulee pian Sdp:n entisen kansanedustajan Kimmo Kiljusen luotsaama kansalaisaloite, jonka 84 000 allekirjoittajaa vaativat työeläkkeiden sitomista vain ja ainoastaan yleiseen palkkatasoon.

Aloitteen toteuttamisen todennäköinen seuraus olisi se, että työeläkkeisiin tehtäisiin nykyistä anteliaampia korotuksia. Kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset eivät hyötyisi muutoksesta mitenkään, sillä se ei koskisi kansaneläkeindeksiä.

Kiljunen ja muut useat muut kansalaisaloitetta kannattaneet ovat nimenneet eläkeläisköyhyyden suomalaisen yhteiskunnan ”häpeälliseksi” ongelmaksi. Jos he todella haluavat korjata ongelman, heidän kannattaa suunnata katseensa työeläkkeiden sijaan kansan- ja takuueläkkeisiin.

Tällä hetkellä he pikemminkin tukevat nykypolitiikkaa, jossa pienituloisimmat eläkeläiset joustavat ja hyvätuloiset kiittävät.