Terrafame etsii yhä sijoittajia – ”Paljon hyviä tekijöitä”

Julkaistu:

Tavoitteena on edelleen löytää rahoitus vuoden loppuun mennessä.
Valtion omistama kaivosyhtiö Terrafame kertoo saaneensa vesi- ja päästötilanteen merkittävästi paremmin hallintaansa.

Yksityisestä rahoituksesta yhtiöllä ei sen sijaan ollut vielä kerrottavaksi hyviä uutisia kuluneen vuosineljänneksen tuloksen tiedotustilaisuudessa.

Rahoitusprosessi käynnistyi elokuun alussa.

– Liuotusprosessi sujuu hyvin, vesitilanne on parantunut ja luvat on olemassa. Myös metallimarkkinahinnat ovat menossa hyvään suuntaan. Tässä on paljon hyviä tekijöitä ja se heijastuu rahoituskeskusteluihin ja kiinnostukseen, Terrafame Groupin toimitusjohtaja Matti Hietanen kertoi Taloussanomille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olennaista on, että rahoitusta haetaan uuteen kohteeseen verrattuna vanhaan. Optimitilanteessa aikaa eron lisäämiseen olisi vielä ehkä toinen vuosi, nyt sitä on tämä 12 kuukautta. Mutta kyllä me olemme varovaisen luottavaisia.

”Kiinnostusta selkeästi olemassa”

Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia sanoi tilaisuudessa, että käynnissä on globaali rahoituksen hankkimisprosessi, ”joka edistyy aikataulussaan”.

– Olemme olleet erittäin suureen tahomäärään yhteydessä. Kiinnostusta kaivokselle on selkeästi olemassa. Riskien osalta olemme tilanteessa, jota voidaan kutsua normaaliksi teollisiksi riskeiksi.

Tunnustellut tahot ovat Ratian mukaan Terrafamelle relevantteja kaivos- ja metalliyhtiöitä sekä alan sijoittajia, joilla on sekä trading- että kaivostoimintaa.

Ratia myönsi, että aikataulu on tiukka, ja neuvotteluprosessi on vaativa. Hän vakuutti kuitenkin, että edellytyksiä varmistaa yksityisen rahoituksen saanti vuoden loppuun mennessä on olemassa.

Kaivostoiminnan ylösajo vaatii vähintään 150 miljoonaa euroa. Valtio on linjannut, että ulkopuolisen rahoituksen osuuden pitää olla merkittävä tarkentamatta kuitenkaan vaadittua euromäärää.

– Viime kädessä on valtio-omistajan asia miettiä, mikä on heidän kannaltaan paras lopputulos. Emoyhtiön näkökulmasta tilannetta katsotaan normaalina liiketoimintasijoituksena ja neuvotteluissa pyritään saamaan paras mahdollinen lopputulos, Hietanen kierteli, kun häneltä kysyttiin vaihtoehdosta, jossa valtio jäisikin omistajaksi.

Tällaista vaihtoehtoa on väläyttänyt eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.).

Ylsi keskeisiin tuotantotavoitteisiin

Terrafame kertoi tänään monin tavoin hyvin sujuneesta vuosineljänneksestä. Syyskuun loppuun mennessä vesimäärä oli lähes puolittunut 5,5 miljoonaan kuutiometriin vuodentakaisesta.

Heinä–syyskuussa malmin tuotanto oli 4,3 miljoonaa tonnia eli tuotantotavoitteiden mukainen. Nikkelin osalta määrä oli hieman pienempi, sinkin suurempi.

Yhtiö aikoo edelleen hakea uutta ympäristölupaa ensi vuoden elokuuhun mennessä. Sen saamiseksi vireillä on kaksi ympäristövaikutusten arviointia, sekä tuotannon jatkamisesta hieman korkeammilla tuotannon tasoilla että myös alasajon vaihtoehdosta.

– Olemme kassavirran osalta tilanteessa, jossa pääsemme juuri ja juuri positiiviseksi vuonna 2018. Silloin yhtiö tekee jo tulosta. Vuonna 2019 tulos kääntyy selvästi positiiviseksi, Ratia sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Riittääkö yksin asuvan menoihin 1130 e/kk? Lukijat: ”Tekee raakaa pilkkaa säästeliäästi elävistä”

    2. 2

      Koko kerrostalo myytiin 125 000 eurolla – ”Siellä saattaa olla 5–10 ostajaehdokastakin pyörimässä”

    3. 3

      HS: Ihka uuden kauppakeskus Redin asiakaskato sai yrittäjät pelkäämään konkurssia – toimitusjohtaja selittää tilannetta IS:lle

    4. 4

      Asiantuntijat kertovat: Näin käy yhä vähenevien suomalaisten eläkeiälle – ”Tilanne on entistä hankalampi”

    5. 5

      Ex-hoitaja pärjää eläkkeellään Portugalissa – syö ravintolassa liki päivittäin, silti rahaa jää säästöön

    6. 6

      Venäjä nosti uusia syytteitä sijoittaja Bill Browderia vastaan

    7. 7

      Oma Säästöpankin listautumisanti alkoi

    8. 8

      Asuntosijoittaja Tellervo Uotilalla on lähes 20 sijoitusasuntoa – erityisesti yksi niistä tuottaa loistavasti

    9. 9

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    10. 10

      Caverion ostaa Jetitekin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-hoitaja pärjää eläkkeellään Portugalissa – syö ravintolassa liki päivittäin, silti rahaa jää säästöön

    2. 2

      HS: Ihka uuden kauppakeskus Redin asiakaskato sai yrittäjät pelkäämään konkurssia – toimitusjohtaja selittää tilannetta IS:lle

    3. 3

      Riittääkö yksin asuvan menoihin 1130 e/kk? Lukijat: ”Tekee raakaa pilkkaa säästeliäästi elävistä”

    4. 4

      Koko kerrostalo myytiin 125 000 eurolla – ”Siellä saattaa olla 5–10 ostajaehdokastakin pyörimässä”

    5. 5

      Asuntosijoittaja Tellervo Uotilalla on lähes 20 sijoitusasuntoa – erityisesti yksi niistä tuottaa loistavasti

    6. 6

      Asiantuntijat kertovat: Näin käy yhä vähenevien suomalaisten eläkeiälle – ”Tilanne on entistä hankalampi”

    7. 7

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    8. 8

      Sama raha riittää pidempään Portugalissa – katso, mistä joudut pulittamaan enemmän Suomessa

    9. 9

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    10. 10

      Kommentti: Britannian talous on pian pulassa, mutta syy ei ole brexit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Ex-hoitaja pärjää eläkkeellään Portugalissa – syö ravintolassa liki päivittäin, silti rahaa jää säästöön

    3. 3

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    4. 4

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    5. 5

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    6. 6

      HS: Ihka uuden kauppakeskus Redin asiakaskato sai yrittäjät pelkäämään konkurssia – toimitusjohtaja selittää tilannetta IS:lle

    7. 7

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    8. 8

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    9. 9

      Riittääkö yksin asuvan menoihin 1130 e/kk? Lukijat: ”Tekee raakaa pilkkaa säästeliäästi elävistä”

    10. 10

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    11. Näytä lisää