Maahanmuuttajien työllisyys kohenee Ruotsissa, mutta paperittomien määrä kasvaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Maahanmuuttajien työllistyminen yllätti Ruotsin positiivisesti – pimeän työmarkkinan kasvu pelottaa

Ruotsissa iloitaan maahanmuuttajien parantuneesta työllisyystilanteesta. Samaan aikaan huolta herättää se, että moni ilman turvapaikkaa jäänyt katoaa maan alle.

25.10.2016 13:21

Ruotsiin on saapunut kahden vuoden aikana noin 250 000 turvapaikanhakijaa, ennen kuin maassa kiristettiin hiljattain maahantulosäädöksiä. Ruotsin viranomaisilla on yhä käsittelyjonossa noin 143 000 turvapaikkahakemusta.

Hyvänä uutisena tuoreimmat tilastot kuitenkin kertovat, että työllisyys on Ruotsissa parantunut ja työttömyys vähentynyt myös ulkomaalaisten keskuudessa Ruotsissa.

– Tämä oli minulle positiivinen yllätys. Olemme hyväksyneet tänä vuonna 38 000 uutta asukasta, mikä on kasvattanut Ruotsin työvoimaa 20 000 aikuisella. Samaan aikaan työmarkkinat ovat onnistuneet työllistämään uusia tulijoita, sanoi Ruotsin maahanmuuttoministeri Morgan Johansson perjantaina uutistoimisto Bloombergille.

38 000:sta turvapaikansaajasta moni on kotoisin Syyriasta, josta tulevat saavat kaikki jäädä Ruotsiin. Sen sijaan Afganistanista ja Irakista tulevista hakijoista ainakin 80 prosenttia saa kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen on tänä vuonna Ruotsissa saanut 34 000 ihmistä. Maasta on kuitenkin lähtenyt tänä vuonna vain noin 15 500 turvapaikanhakijaa, joista osa on saanut kielteisen päätöksen ja osa keskeyttänyt itse hakuprosessin. Paperittomien maahanmuuttajien yhdistys arvioi, että tällä hetkellä noin 30 000–50 000 ihmistä elää Ruotsissa paperittomana maan alla.

– Luultavasti Ruotsiin maan alle jääneet yrittävät jollakin tavalla ansaita elantonsa laittomasti ilman työlupaa. Se on hyvin ongelmallista, eikä tämän ihmismäärän pidä antaa kasvaa, Johansson sanoo.

Orastava työvoimapula voi houkutella jäämään

Paperittomien maahanmuuttajien keskuksen varapuheenjohtaja Maria Ostberg Svanelind arvioi, että samalla kun Ruotsi antaa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä yhä useammalle, paperittomien määrä kasvaa koko ajan.

Ministeri Johansson kuitenkin uskoo, että sopimus turvapaikanhakijoiden palauttamisesta Afganistanin kanssa ja uudet karkotuslait pitäisivät paperittomien maahan jääjien määrän kurissa.

Ironisesti Johanssonin tavoitetta voi hankaloittaa Ruotsin vahvistuva talouskasvu: Ruotsin työmarkkinoilla on jo nyt monin paikoin näkyvillä merkkejä työvoimapulasta, etenkin rakennusalalla.

Kun työtä on helposti tarjolla, se voi houkutella turvapaikanhakijoita jäämään ilman papereitakin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?