Älä hylkää käyntikorttia, päivitä se nykyaikaan – ”Suomessa voitaisiin olla huomaavaisempia” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Älä hylkää käyntikorttia, päivitä se nykyaikaan – ”Suomessa voitaisiin olla huomaavaisempia”

Julkaistu: 24.10.2016 6:03

Suomessa käyntikortteihin suhtaudutaan enemmän rennosti kuin muodollisesti. Kansainvälisissä ympäristöissä käyntikortti on tärkeä osa etikettiä.

Digitaalisella aikakaudella yhä harvempi kantaa mukanaan käyntikortteja, ja silloin kun käyntikortin saa mukaansa, jää se usein laukun pohjalle tai pölyttymään pöydälle. Oikein käytettynä käyntikortti on kuitenkin erittäin tehokas verkostoitumisen väline, joka ohjaa sen saajan sosiaaliseen mediaan, ei pois sieltä.

Näin ajattelee Minna Valtari, sosiaalisen median sisältötoimisto Somecon toimitusjohtaja ja perustaja.

– Sanon usein niin, että käyntikortti on aina hyvä olla, jotta tapaamisesta jää jotain kättä pidempää. Sen käyntikortin pitäisi sitten ohjata LinkedIniin, joka on nykyään kontaktoinnin ykköspaikka.

Valtari suositteleekin, että perinteisen puhelinnumeron ja sähköpostin lisäksi käyntikorttiin kannattaa kirjoittaa oman LinkedIn- että Twitter-profiilin linkit.

– Monella saattaa olla kaimoja netissä, jolloin on vaikea löytää oikeaa henkilöä. Kun on suora linkki käyntikortissa, niin voi varmistaa oikean henkilön.

Myös Jukka-Pekka Annala, henkilöstöpalvelualan yhtiö Adecco Finlandin maajohtaja, puhuu käyntikortin puolesta.

– Se puolustaa paikkaansa edelleen kädenjatkeena. Käyntikortti on osa etikettiä varsinkin kansainvälisissä ympäristöissä, joissa on tärkeää, että mukana on oma tehtävän ja tason mukainen käyntikortti. Se on myös pysyvämpi kuin sähköinen jälki.

Esimerkiksi joissain Kaukoidän maissa kuten Japanissa käyntikortin antamiseen ja vastaanottamiseen liittyy tarkka etiketti. Käyntikortti ojennetaan kaksin käsin rintalastan korkeudelta pienen kumarruksen saattelemana. Käyntikorttia myös liikutetaan ja säilytetään taiteen sääntöjen mukaisesti.

– Toinen esimerkki tulee Yhdysvalloista. Kun siellä saa kortin, se silmäillään läpi ja luetaan. Kortissa saattaa esimerkiksi olla joku pieni yritystä koskeva lause tai muu yksityiskohta. Käyntikortti on siis hyvä small talkin väline bisneksessä.

– Suomessa käyntikortteihin suhtaudutaan enemmän rennosti kuin muodollisesti. Niistä on tullut sellainen juttu, joita on ehkä mukana ja joita ehkä sitten jaetaan. Käyntikorttien kanssa voitaisiin Suomessa olla hieman huomaavaisempia.

Valtarin tavoin Annala on sitä mieltä, että yhdistelmänä käyntikortti ja LinkedIn on moderni tapa jättää muistijälki ja jatkaa verkostoitumista ensitapaamisen jälkeen.

Näin yhdistät vanhan ja uuden käyntikortin verkostoituessasi

1) Ensimmäinen askel otetaan jo ennen tapaamista. Huolehdi, että käyntikortin ulkoasu sopii sen edustajan arvomaailmaan ja identiteettiin. Kun tämä on kohdallaan, kortti heitetään epätodennäköisemmin pois.

2) Usein käyntikortti vain lätkäistään käteen tai pöytään tai annetaan muuten huolimattomasti kuin jokin myyntimateriaali. Käyntikortin vaihtamiseen oletetaan ainakin kansainvälisissä ympäristöissä liittyvän muodollisuuksia, joita ei sovi rikkoa. Kun annat käyntikortin, anna se huolellisesti ja tilanteeseen sopivalla tavalla.

3) Olet toivottavasti kirjoittanut käyntikorttiisi perustietojen lisäksi LinkedIn- ja Twitter-profiilisi linkit. Kun käyntikortin vastaanottaja haluaa myöhemmin ottaa sinuun yhteyttä, onnistuu se nyt ilman turhaa arvailua ja selailua.

4) Tee nettisivut omalla nimelläsi, jos voit. Nettisivut voi luoda esimerkiksi about.me-sivustolla. Ensimmäinen Googlen hakusivu on tärkein ja moni saa sen hakutulosten perusteella kriittiset ensivaikutelmat sinusta. Siksi onkin tärkeää, että pidät tämän sivun edustavana ja huolehdit, että mielestäsi tärkeimmät tietosi näkyvät ensimmäisinä ja vastaavasti vähemmän mairittelevat tiedot viimeisinä – tai mieluiten ei lainkaan.

5) Oma nettisivu yhteystietoineen ja some-linkkeineen on jo hyvä alku. Vielä parempi ratkaisu on kirjoittaa blogia omaan osaamiseen pohjautuen. Näin lisäät näkyvyyttäsi verkossa ja pidät huolen siitä, että sinusta löytyy juuri sellaista tietoa, jota haluat itsestäsi kertoa. Samalla voit myös osoittaa asiantuntevuuttasi alallasi.

6) Hakukoneoptimoinnilla voit parantaa näkyvyyttäsi entisestään ja saada juuri oikeat sinusta kertovat sivustot hakukonetulosten kärkeen.

7) Kun otat yhteyttä käyntikortin sinulle luovuttaneeseen henkilöön esimerkiksi LinkedInissa, kirjoita ensimmäisessä viestissäsi missä, milloin ja millaisissa merkeissä tapasitte. Jos lähetät pelkän kontaktipyynnön, on mahdollista, että siitä kieltäydytään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?