Sailas HS:lle: Suomen tilanne pahempi kuin 1990-luvun lamassa

Julkaistu:

Seuraavaan kriisiin on syytä varautua, Raimo Sailas toteaa Helsingin Sanomien kolumnissaan. Se voi olla jo oven takana.
Valtiovarainministeriön entisen valtiosihteerin, ministeri Raimo Sailaksen näkemys Suomen talouden tilanteesta on synkkä.

Hankalaa tilannetta kuvaavat Sailaksen mukaan onnettoman kehno teollisuuden tuotanto ja vienti, heikko tuottavuus ja alhainen työllisyysaste. Kustannuskilpailukyky ei ole kohdallaan.

Sailaksen mukaan tilanne on nyt pahempi kuin 1970-luvun öljykriisissä ja 1990-luvun lamassa. Vallitseva talousanemia on edelleen seurausta vuoden 2008 finanssikriisistä.

Talouden kriisi on pitkittynyt niin, että Sailaksen mukaan voidaan puhua taloutemme menetetystä vuosikymmenestä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tällaisen kriisin ei pitänyt asiantuntijoiden enemmistön mielestä olla mitenkään mahdollinen. Sama koski sitä seurannutta eurokriisiä, Sailas kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan.

Sailaksen mielestä kriiseistä on Suomelle kolme oppituntia:

Kriisit tulevat yllättäen, eikä niitä sisällytetä koskaan ennusteisiin. Toiseksi, kustannuskilpailukyvystä pitää huolehtia, sillä se lieventää kriisejä. Kolmanneksi, valtiontaloudesta on pidettävä huolta.

– Kriisin puhjetessa 1990-luvun alussa oli suuri helpotus, että valtionvelka oli tuolloin vain 10 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Suomen julkisyhteisöjen velkataso suhteessa vuotuiseen bruttokansantuotteeseen oli viime vuoden päätteeksi 63,1 prosenttia.

Alla olevalla videolla Raimo Sailas kertoo näkemyksistään Suomea uhkaavista vaikeuksista kirjansa julkistamistilaisuuden yhteydessä lokakuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    2. 2

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    3. 3

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    4. 4

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    5. 5

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    7. 7

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    8. 8

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    9. 9

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    10. 10

      Ericsson irtisanoo 51 Suomessa yt-neuvottelujen päätteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    4. 4

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    5. 5

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    6. 6

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää