Tutkimus: Eriarvoisuus leimaa yhä vahvemmin – syrjäkylien nuoret unohdettu

Nuoret on unohdettu syrjäseutujen palvelujen suunnittelussa, ja keskittäminen on kasvattanut alueellisia eroja nuorten hyvinvoinnissa. Asia käu ilmi Mikkelin ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan rakenteellinen eriarvoisuus leimaa syrjäkylien nuorten arkea yhä vahvemmin. Syrjäisiä asuinseutuja ajatellaan kuntapolitiikassa ja palveluiden suunnittelussa tyypillisesti vanhuuden elinympäristöinä, ja nuoret on unohdettu.

Tutkimuksen mukaan syrjäisten seutujen nuorten elämä onkin perhekeskeistä ja arkea eletään pitkälti kotipiirissä.

Kaverit ovat tärkeitä, vaikka heitä ei usein nähtäisikään. Sitä paikataan internetissä, ja verkkopeleillä ja älypuhelimilla onkin tärkeä rooli vapaa-ajassa.

Kun harrastuksiin pääseminen vaatii aina kyydin, harrastuksista tulee usein koko perheen projekteja.

– Nämä nuoret ovat pakotettuja jatkuviin neuvotteluihin vanhempiensa kanssa, jotta pääsevät lähtemään kotoaan, tutkimuksessa todetaan.

Nuoret eivät kuitenkaan haaveilleet isoon kaupunkiin muuttamisesta. Opintoja suunniteltiin useimmiten omassa maakunnassa.

Tutkimuksessa haastateltiin 14–17-vuotiaita nuoria syrjäisissä kylissä Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?