Yrittäjien työttömyyskassojen jäsenmäärät putosivat – kova paine maksujen nostolle - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yrittäjien työttömyyskassojen jäsenmäärät putosivat – kova paine maksujen nostolle

Yrittäjien työttömyyskassojen pitkään kestänyt jäsenmäärien kasvu taittui vuonna 2015. Samaan aikaan palkansaajien työttömyyskassat kasvattivat jäsenmääriään viiden vuoden laskun jälkeen.

14.9.2016 14:34 | Päivitetty 14.9.2016 13:45

Finanssivalvonnan uudesta työttömyyskassoja koskevasta julkaisusta selviää, että tarkasteltu vuosi 2015 poikkesi merkittävästi aiemmista.

Sekä Suomen yrittäjäin työttömyyskassa (SYT) että Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa (AYT) vuosi oli laiha. Suomen yrittäjäin työttömyyskassasta poistui 1,5 prosenttia jäsenistä, Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassasta jopa 12,5 prosenttia.

Taustalla on viime vuoden alussa voimaan tullut työttömyysturvalain muutos, jossa työssäoloa kerryttävän työtulon minimiä korotettiin 8 520 eurosta 12 326 euroon, josta tuli samalla myös kassaan liittymisen edellytys. Vastaava korotus YEL-tasoon olisi merkinnyt noin 900 euron korotusta eläkevakuutusmaksuun. Kassaan valittava vakuutustaso voi olla enintään YEL-vakuutuksen tasolla.

Muutos oli monelle yrittäjälle liikaa, kertoo Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassan kassanjohtaja Sami Aapro.

– Monet ovat kokeneet sen YEL-vakuutuksen niin, että haluavat pitää sen minimissä. Se on helppo paikka säästää rahaa, varsinkin uudelle yrittäjälle.

AYT:n jäsenistä noin viidennes oli vuoden 2014 lopussa uuden työssäoloehdon alarajan alapuolella. SYT:n kassanjohtaja Merja Jokinen kertoo, että lakimuutoksen aikaan kassan jäsenistä neljäsosa oli alle uuden rajan.

– Olimme laskeneet tämän määrän jo etukäteen, ja saimme jäsenemme nostamaan ajoissa sekä YEL-vakuutusta että kassan vakuutustasoa.

Etuusmenot suurempia kuin koskaan ennen

Yrittäjien työttömyyskassoissa paine nostaa jäsenmaksuja on nyt kova. AYT nosti tänä vuonna jäsenmaksuaan 30 prosenttia. Viime vuonna korotus oli keskimäärin 50 euroa jäsenelle.

– Etuusmenoihin palaa rahaa enemmän kuin koskaan ennen, karkeasti 600 000 euroa kuukaudessa, kun vielä pari vuotta sitten määrä oli satatuhatta euroa pienempi. Tämän vuoden kuukaudet ovat olleet koko ajan ennätyskuukausia, kertoo Aapro.

Aapron mukaan korotus jäsenmaksuun on harvoin syy erolle, sen sijaan se vaikuttaa liittymisherkkyyteen.

SYT-kassan paineet nostaa jäsenmaksua ovat helpottuneet, ja kassa aikookin alentaa jäsenmaksuaan vuonna 2017.

– Meillä etuusmenot ovat jäänet arvioitua alemmaksi, vaikka nousua edellisvuoteen on ollut lähes 10 prosenttia. SYT maksaa etuuksia noin 1,2 miljoonaa euroa kuukausittain, kertoo Jokinen.

Etuusmenojen kasvun lisäksi yrittäjäkassat tarvitsevat 250 prosentin tasoitusrahaston eli puskurin pahojen päivien varalta. Palkansaajien työttömyyskassoilla tasoitusrahasto on 100 prosenttia. AYT on jäänyt tavoitteesta 12 prosenttia, kun taas SYT saa nostettua vuoden loppuun mennessä puskurinsa 250 prosenttiin ollessaan kaksi vuotta minimin alla.

– Näkemykseni on, että tuo 250 prosenttia on aika paljon. Käytännössä meidän pitäisi siis voida pyörittää toimintaa kaksi ja puoli vuotta, vaikka rahaa ei tulisi mistään. En sano, että puskurin pitäisi olla yhtä pieni kuin palkansaajien kassoilla mutta pienempi silti, sanoo AYT:n Aapro.

Molempien kassojen selkein haaste on silti se, että 35 000 henkilöä eli vain 13 prosenttia yrittäjistä kuuluu niihin. Monet yrittäjät eivät Jokisen mukaan tiedä, että he voivat kuulua työttömyyskassaan ja saada ansiosidonnaista päivärahaa.

Palkansaajista 80 prosenttia eli 1,97 miljoonaa on työttömyyskassan jäseniä. Viime vuonna palkansaajien työttömyyskassat kasvattivat vähäisesti jäsenmääriään neljän vuoden laskun jälkeen.

Jäsenpulan lisäksi yrittäjäkassojen haaste tulee olemaan eläköityminen.

– Jäsenistämme iso määrä on yli 60-vuotiaita, ja odotammekin jatkossa noin 2 000 jäsenen vuosipoistumaa. Suurin syy kassasta eroamiseen on silti palkansaajaksi siirtyminen, sanoo Jokinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?