Hoitoa ulkomailla korvataan, vaikka Kela-korvaukset poistuisivat - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hammashoitomatkat Viroon jatkuvat todennäköisesti soten jälkeenkin

Hammas- ja muut hoitomatkat Viroon ja Unkariin jatkunevat sote-uudistuksen jälkeenkin. Vaikka Kela-korvaukset poistettaisiin, yhteiskunta korvaa vastaisuudessakin hoitoa ulkomailla.

7.9.2016 13:56

Lääkintäneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että sote-uudistuksen voimaan tultuakin suomalaiset voivat hakeutua hoitoon ulkomaille ja saada hoidosta korvausta. Mahdollisuus perustuu EU-direktiiviin, joka on voimassa edelleen eikä sitä olla muuttamassa.

Taloussanomat kertoi lauantaina, että tuhannet suomalaiset ovat hoidattaneet itseään ulkomailla. Eniten on käyty hammas- ja silmälääkärissä Virossa.

Sote-uudistus on vielä kesken, mutta lakiehdotukseen sisältyy kansalaisten valinnanvapaus. Sen mukaan kansalaiset voivat valita itse, missä heitä hoidetaan julkisen palvelulupauksen mukaisesti.

Kansalainen saa toki hoidattaa itseään myös enemmän kuin yhteiskunta maksaa. Yksityisen hoidon Kela-korvausten on kuitenkin näillä näkymin määrä loppua. Jos suomalainen vastaisuudessa käyttää yksityisiä lääkäripalveluita, hän maksaa ne kokonaan itse.

Kela-korvauksiin liittyvä valmistelu on Keistisen mukaan kuitenkin vielä kesken.

– Mikä rakenne lopulta tuleekin, siihen liittyy myös ulkomailla tapahtuva hoito ja sen korvaaminen, hän sanoo.

Järjestelmää on syytä hioa

Nyt ulkomailla itseään kiireettömissä tapauksissa omatoimisesti hoidattava voi hakea Kelasta korvauksia.

Hän on oikeutettu niihin, kun häntä on hoidettu EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissa ja hoito on sellaista, jota Kela ylipäätään kustantaa.

Esimerkiksi kauneusleikkauksia Kela ei yleensä korvaa. Vaikkapa vaihtoehtohoitoja ei myöskään korvata, koska niitä ei kustanneta julkisin varoin Suomessakaan.

Matkakustannukset korvataan vain lähimpään hoitopaikkaan Suomessa eli lentolippuja ulkomaille yhteiskunta ei pääsääntöisesti maksa.

Jos henkilö hoidattaa itseään mualla kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä, hän maksaa itse kaikki laskunsa.

Keistinen myöntää, että nykyinen korjausjärjestelmä on melko monimutkainen ja byrokraattinen.

– On varmasti tarpeen yksinkertaistaa ja hioa prosessia, hän sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?