Anssi Vanjoki uudisti taloussanastoa Porissa: "Mikä ihmeen startup?"

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia-konkari Vanjoki ei pidä itseään bisnesenkelinä, eikä hän halua olla mukana "startupeissa". Aihioyrityksiin sen sijaan kiinnostusta riittää.
Entinen Nokia-johtaja ja nykyinen Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori ja sijoittaja Anssi Vanjoki pani suomalaista taloussanastoa uusiksi Porin SuomiAreenalla tiistaina.

Vanjoki oli kutsuttu Kuka saa bisnesenkelit innostumaan ideastaan -keskusteluun, jonka hän aloitti sanaa startup kritisoivalla alustuksella. Aloittelevia kasvuyrityksiä kutsutaan yleisesti tällä nimellä.

– Inhoan nimitystä, joka Suomessakin on käytössä, koska se ei ole suomea, kun puhutaan startupista. Mikä ihmeen startup, Vanjoki ihmetteli.

– Sehän on aihio. Meillä on ideoita. Niistä tulee yritysaihioita ja aihioyrityksiä myöhemmin. Ja näissä aihioyrityksissä mukana oleminen, se se vasta on hauskaa puuhaa, Vanjoki sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän kertoi olevansa mukana sijoittajana kuudessa yrityksessä, mutta oli valmis panemaan romukoppaan 90-luvun lopulla suomalaiseen business-kieleen pesiytyneen sanan enkelisijoittaja.

Enkelisijoittajiksi kutsutaan alkuvaiheen yrityksiin rahaa laittavia riskisijoittajia, jotka saattavat tarjota nuorille yrittäjille rahan lisäksi myös ohjeita ja opastusta.

– On ihan mahtavaa, kun joku sanoo, että "sä olet enkeli". En mä oikeasti ole. Haluan enemmän takaisin, kun mitä sinne [yritykseen] meni, Vanjoki lohkaisi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    2. 2

      Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

    3. 3

      Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille

    4. 4

      Poliisi ratsasi Opelin tilat – epäillään päästömanipuloinnista

    5. 5

      Finanssivalvonnan johtoon 11 hakijaa – Anneli Tuominen hakee jatkokautta

    6. 6

      Kauppasodasta ei nopeaa ulospääsyä: ”Tässä käydään ideologioiden tai talousmallien välillä aikamoista taistelua”

    7. 7

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    8. 8

      Ex-ministeri Lindén nimitettiin italialaisyhtiön hallitukseen

    9. 9

      Maanantai ja perjantai etätyökieltoon? Yli puolet uskoo olevansa tehokkaampi etänä

    10. 10

      Tavaratalokonserni Searsilla yli 10 miljardin dollarin velat – hakeutuu yrityssaneeraukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    2. 2

      Maanantai ja perjantai etätyökieltoon? Yli puolet uskoo olevansa tehokkaampi etänä

    3. 3

      Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

    4. 4

      Thaimaa ottaa kovat otteet käyttöön muoviroskan vähentämiseksi

    5. 5

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    6. 6

      SAK:n vastaus Sipilälle: Poliittiset työtaistelutoimet eivät ole päättymässä ensi viikolla – ”Eduskuntaan voitava vaikuttaa”

    7. 7

      15 vinkkiä: Näin säästät huomaamatta satasia vuodessa – ja myös ympäristöä

    8. 8

      Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille

    9. 9

      Ex-ministeri Lindén nimitettiin italialaisyhtiön hallitukseen

    10. 10

      Kauppasodasta ei nopeaa ulospääsyä: ”Tässä käydään ideologioiden tai talousmallien välillä aikamoista taistelua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haiseva yllätys paljastui talon kivijalasta – myyjälle napsahti noin 90 000 euron lasku

    2. 2

      Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

    3. 3

      HS: Taloyhtiö meni konkurssiin Helsingissä – taustalla pariskuntien riita

    4. 4

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    5. 5

      Kommentti: Hallitus voi kärsiä potkulaissa rökäletappion – kosto uhkaa ay-pomoja

    6. 6

      Scandicin johtaja lataa kovia sanoja varaussivustojen vallasta: ”He voivat halutessaan ilmoittaa, että hotelli on täynnä”

    7. 7

      Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

    8. 8

      Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

    9. 9

      Antero Vartia: Myin osuuteni Löylystä Jasper Pääkköselle

    10. 10

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    11. Näytä lisää