Euroalueen talousluottamus heikkeni kesäkuussa vastoin odotuksia

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroalueen luottamusindikaattorit perustuvat 130 000 yritysjohtajan ja 40 000 kuluttajan haastatteluun kuukauden kahden ensimmäisen viikon aikana.
Euroalueen talousluottamus heikkeni kesäkuussa vastoin odotuksia.

EU-komission tänään julkistama euromaiden yritysten ja kuluttajien talousluottamusta mittaava yhdistelmäindikaattori laski lukemaan 104,4 kesäkuussa edelliskuun 104,6:sta.

Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kyselyssä odottaneet, että luottamusindikaattori olisi asettunut pistelukuun 104,7.

Toukokuun lukua korjattiin samalla alaspäin aiemmasta 104,7:stä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lopulliset tiedot kuluttajaluottamuksesta kertovat indikaattorin laskeneen kesäkuussa lukemaan -7,3 toukokuun -7,0:sta. Lopullinen indikaattori oli ekonomistien odotuksien mukainen ja vastasi alustavaa arviota.

Teollisuusyritysten luottamusta mittaava indikaattori koheni lukemaan -2,8 toukokuun -3,7:sta. Ekonomistit olivat odottaneet indikaattorin jäävän lukeeman -3,4.

Palvelualan yrityksissä luottamus heikkeni ennakoitua enemmän. Indikaattori laski 10,8:aan edelliskuun 11,3:sta ja ennakoidun 11,0:n sijaan.

Euroalueen luottamusindikaattorit perustuvat 130 000 yritysjohtajan ja 40 000 kuluttajan haastatteluun kuukauden kahden ensimmäisen viikon aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    6. 6

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    7. 7

      Pomo kuuli Kaarelin etsivän muita töitä ja antoi potkut – järkytys johti ”työnhaun salaiseen Tinderiin”

    8. 8

      Selvitys: Skandaalit veivät Danskelta ja Nordealta 83 000 asiakasta Tanskassa

    9. 9

      Swedbankin osake jatkaa syöksyään – pudotusta lähes 8 %

    10. 10

      Kaupan ala haluaa viinit ruokakauppoihin jo seuraavalla vaalikaudella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    2. 2

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    6. 6

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    7. 7

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    8. 8

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    9. 9

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    10. 10

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    9. 9

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää