Palkkaa maksettiin bensana – mätkyt menossa työntekijöiden pulitettavaksi

Julkaistu:

Verottajan mukaan Kamuxin verorästit peritään lähtökohtaisesti työntekijöiltä. Lievän veropetoksen tunnusmerkkejä saattaa olla.


Autoalalla harmitellaan tänään uutisoitua verosotkua käytettyjen autojen kauppaketjussa Kamuxissa.

Yhtiön oman selvityksen mukaan osa sen työntekijöistä on saanut osan palkastaan polttoaineena, ja yhtiöltä on tämän vuoksi jäänyt maksamatta osa veroista ja veroluonteisista kuluista. Kamuxin hallitus kertoi aiemmin tänään, että se peruu yhtiön pörssiin listautumisen.

Verottajan mukaan polttoainekuluja tulee alalla paljon, koska autokaupan alalla ajokilometrejä syntyy paljon. Kilometrien jälkikäteen selvittely voi olla hankalaa.

– En voi sanoa, etteikö tämä olisi ikävää, Autoalan keskusliiton lakiasiainjohtaja Timo Niemi sanoo.

– Tämä oli koko autoalalle hienoa, että listautumista valmisteltiin.

Käytettyjen autojen kauppa on valtaosin järjestäytymätöntä. Autoalan keskusliitto edustaa käytännössä vain merkkiliikkeitä, vaikka se raottikin ovea viime syksynä myös käytettyjen autojen liikkeille, mikäli koko olisi riittävän iso ja yhtiö toimisi vastuullisesti.

"Autoliikkeet haastavia"

Maksukäytäntö on yhtiön mukaan ollut vaihtelevasti voimassa jo vuosia. Joissain liikkeissä ei lainkaan, osassa aiemmin tai viime aikoihin asti.

– Yleensä näitä tapauksia tulee ilmi verotarkastuksen yhteydessä, mutta ei kovin usein. Autoliike on haastava kohde jo luonteensa vuoksi, koska on paljon ajoa ja työsuhdeautoja, verohallinnon verotarkastaja Ari Tynkkynen sanoo.

Jos yhtiö on yksilöinyt henkilöt, todennäköisimmin saatavia peritään heiltä itseltään, siltä osin kun asia ei ole vanhentunut. Vanhenemisaika on viisi vuotta verotuksen päättymistä seuranneen vuoden alusta. Eli tänä vuonna vanhenee verovuosi 2010.

Tynkkynen pitää ainakin teoriassa mahdollisena, että työntekijöitä ei jälkiveroteta, vaan yhtiö maksaa saatavat omasta pussista. Jos summa peritään työntekijöiltä, verohallinnon yritysverotoimisto tekee yhtiölle maksuunpanon toimittamatta jääneistä ennakonidätyksistä ja muista maksuista, ja niiden perusteella oikaisun tekee työntekijän kotikunnan verotoimisto.

– Jos kyseessä on kuluva vuosi, periminen on helppoa. Jos on vanhemmista verovuosista kyse, yritys voi niitäkin vielä korjata. Silloin palkansaajien verotus menee kuitenkin uusiksi ja täytyy tehdä veropäätöksiä palkansaajien vahingoksi. Se on hankalaa.

Kamuxin liikevaihto ylitti viime vuonna 300 miljoonaa euroa, mihin suhteutettuna maksamattomien suoritusten kokonaismäärä noin 60000 euroa on pieni. Verosotku johti kuitenkin tänään Kamuxin hallituksen ilmoitukseen keskeyttää listautumisanti.

Tynkkynen ei halua tarkemmin arvioida mahdollisten muiden sanktioiden todennäköisyyttä.

– Ensimmäisenä tulee mieleen, että täyttääkö tämä jonkin lievän veropetoksen tunnusmerkit.

Tynkkysen mukaan verotarkastuksessa summa ilman muuta johtaa jälkiperintään, mutta päätöksen syitä vetäytyä kokonaan listautumisesta on vaikea arvioida.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    2. 2

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    3. 3

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    4. 4

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    5. 5

      Ulkomaiset sijoittajat tulleet vahvasti Suomen vuokra-asuntomarkkinoille

    6. 6

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    7. 7

      Katso paljonko pomosi tienaa

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    10. 10

      Fazer vetää myynnistä Angry Birds -karkkeja: "Olemme pahoillamme"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    3. 3

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    4. 4

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    5. 5

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    6. 6

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    7. 7

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    8. 8

      Ulkomaiset sijoittajat tulleet vahvasti Suomen vuokra-asuntomarkkinoille

    9. 9

      Economist: Erkki Liikanen olisi paras vaihtoehto Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi

    10. 10

      Suomi osallistuu G20-maiden kokoukseen Japanissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    3. 3

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    4. 4

      Asunnon ostanut Riitta närkästyi, kun taloyhtiössä olikin hoivafirman palveluasuntoja – ”Tunsin tulleeni petetyksi”

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Esa rakensi itselleen 30 eurolla köyhän miehen jäähdytyslaitteen

    7. 7

      Euroopan syvin kaivos suljetaan ja elämä pikkuruisella Pyhäjärvellä mullistuu – tästä kaikki alkoi: ”Isän lapio osui outoon kiveen”

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Viisikymppinen ei saanut yhtään kutsua työhaastatteluun – asiantuntija: ”Liian kovia stereotypioita yhä edelleen”

    10. 10

      Laivayhtiöt valmiina Viron veroaleen: ”Hinnat laskevat heti”

    11. Näytä lisää