Aktia nosti talousennustetta – työmarkkinoilla "dramaattinen jakautuminen" - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Aktia nosti talousennustetta – työmarkkinoilla "dramaattinen jakautuminen"

Pankki ennustaa työttömyyden vähenevän, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa nopeasti.

30.5.2016 11:30 | Päivitetty 30.5.2016 11:34

Aktia-pankki on nostanut ennustettaan Suomen talouskasvusta investointien elpyessä ja ulkomaankaupan lievästi vilkastuessa.

Tänään julkistamassaan taloudellisessa katsauksessa Aktia ennustaa Suomen bruttokansantuotteen (bkt) kasvavan tänä vuonna 0,9 prosenttia ja ensi vuonna 1,0 prosenttia. Edellisessä ennusteessaan helmikuussa Aktia povasi kuluvan vuoden kasvuksi 0,6 prosenttia ja ensi vuodelle 0,9 prosenttia.

Inflaation Aktia ennustaa kiihtyvän tänä vuonna 0,2 prosenttiin viime vuoden 0,2 prosentin deflaation jälkeen. Ensi vuonna kuluttajahintojen nousuvauhti olisi 1,0 prosenttia.

Viennin kasvuksi pankki ennustaa tänä vuonna 1,0 prosenttia ja ensi vuonna 2,7 prosenttia.

"Työmarkkinoiden uudistaminen aivan välttämätöntä"

Työttömyysasteen Aktia arvioi laskevan tänä vuonna 9,1 prosenttiin viime vuoden 9,4 prosentista. Ensi vuonna työttömyys painuisi edelleen 9,0 prosenttiin.

– Vaikka työttömyyden kasvu on taittunut, työmarkkinoilla on tapahtunut dramaattinen kahtiajakautuminen, ja pitkäaikaistyöttömien määrä nousee nopeasti, joten työmarkkinoiden uudistaminen on aivan välttämätöntä, Aktian pääekonomisti Heidi Schauman sanoo pankin tiedotteessa.

– Työmarkkinat eivät ole vieläkään täysin palautuneet 90-luvun kriisistä, ja nyt pitkäaikaistyöttömyydestä uhkaa taas tulla kriisin laajuuden todellinen mittari, hän sanoo.

Talouden kokonaiskuva pysyy Aktian mukaan edelleen vaimeana, ja pankki peräänkuuluttaa taloudellisia uudistuksia. Vienti saa tukea maailmankaupan kasvusta ja investoinneista ulkomailla.

Suomessa investointien kasvu johtaa kuitenkin negatiiviseen nettovientiin, sillä investoinnit lisäävät tuontia.

Aktia pitää hallituksen tavoitetta julkisen velkaantumisen lopettamisesta vaikeana saavuttaa, koska talouskasvu pysyy heikkona koko ennustejakson ajan. Aktia ennustaa velkaantumisen jatkuvan ja julkisen velan yltävän ensi vuoden lopussa lähelle 66 prosenttia bkt:stä.

Julkisen talouden alijäämä olisi tänä vuonna 2,4 prosenttia ja ensi vuonna 2,1 prosenttia bkt:stä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?