VM julkaisi raportin pieleen menneistä talousennusteistaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

VM:n talousennuste meni harvinaisen paljon pieleen – syyt selvitettiin

Valtionvarainministeriö on julkaissut raportin viime vuoden talousennusteistaan, jotka menivät poikkeuksellisen paljon pieleen.

19.5.2016 13:47 | Päivitetty 19.5.2016 13:48

Valtiovarainministeriö on julkaissut ensimmäistä kertaa niin sanotun ennustepoikkeamaraportin. Siinä ministeriö käy läpi syitä siihen, miksi sen talousennusteet vuodelle 2015 poikkesivat toteutuneesta kehityksestä poikkeuksellisen paljon.

Suomen bruttokansantuotteet kasvu jäi viime vuonna puoleen prosenttiin, kun ministeriö ennusti syyskuussa 2014 talouden kasvavan 1,2 prosenttia. Bkt-ennusteen heitto ei raportin mukaan eroa merkittävästi vuosina 1989–2015 vastaavana ajankohtana tehtyjen ennusteiden keskiarvosta.

Sen sijaan esimerkiksi ennusteet viennin ja investointien kasvusta osuivat tavanomaista kauemmaksi maalistaan. Suurin syy kaikkiin heittoihin on raportin perusteella yksinkertaisesti se, että ministeriössä ennustettiin maailmantalouden kasvavan ja euroalueen elpyvän nopeammin kuin lopulta kävi.

Elokuussa 2014 valtiovarainministeriö ennusti maailmantalouden kasvavan seuraavana vuonna 3,9 prosenttia, mutta kasvu jäi 3,1 prosenttiin. Ennakoitua hitaampi kasvu heijastui maailmankauppaan ja myös Suomen vientiin, joka koheni vain 0,4 prosenttia ministeriön ennustaman neljän prosentin sijaan.

Vientiennusteen karkeaan heittoon vaikutti myös se, että ministeriö ennusti elintarvikkeiden viennin Venäjälle supistuvan 20 prosenttia muun muassa vuonna 2014 voimaan tulleiden pakotteiden vuoksi. Elintarvikeviennin romahdus oli kuitenkin vielä selvästi suurempi, eli peräti 80 prosenttia.

Investointien ennustaminen on ministeriön raportin mukaan aina epävarmaa, koska investoinnit reagoivat herkästi suhdanteisiin. Vuodelle 2015 ministeriö ennusti investointien lisääntyvän 2,4 prosentilla, mutta ne itse asiassa vähenivät prosentin verran. Syyksi raportissa mainitaan "yleisen ennustekuvan pettäminen", eli odotettua heikompi maailmantalouden ja Suomen viennin kasvu.

Ennusteet heittivät myös toiseen suuntaan: yleensä suhteellisen tarkasti ennustettavissa oleva yksityinen kulutus kasvoi 1,4 prosenttia eli noin prosentin verran arvioitua enemmän. Tämän ministeriö katsoo johtuvan siitä, että inflaatio eli hintojen nousu jäi odotettua matalammaksi, kun hinnat kuluttajahintaindeksillä mitattuna itse asiassa laskivat. Syynä oli raportin mukaan muun muassa öljyn maailmanmarkkinahinnan sulaminen.

Valtiovarainministeriö ei raportissaan arvioi tarkemmin syitä siihen, miksi sen ennusteiden "yleiskuva" petti. Raportissa kuitenkin todetaan, että pitkällä aikavälillä valtiovarainministeriön ennusteet eivät ulkopuolisten arvioiden mukaan ole olleet ainakaan tavanomaista epätarkempia.

Muun muassa Valtiontalouden tarkastusviraston tänä vuonna julkaisemassa selvityksessä "todetaan, että VM:n ennusteiden osumatarkkuus ei eroa merkittävästi muiden talousennustajien ennusteista".

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?