Apple on hävinnyt tavaramerkkikiistan kiinalaisessa oikeusistuimessa, kertoo uutistoimisto Reuters. Tapahtumista raportoi alun perin Kiinan oikeusministeriön lehti.
Pekingissä käydyssä oikeusprosessissa olivat vastakkain Apple ja pieni kiinalainen nahkavarustevalmistaja, joka käytti myös iPhone-nimeä tuotteissaan. Oikeus antoi kiinalaiselle Xintong Tiandille oikeuden käyttää nahkatuotteissaan iPhone-nimeä.
Reutersin mukaan tapahtuma ei ole ainutkertainen. Moni kiinalaisyritys on rekisteröinyt paikallisesti muualla maailmassa nousevia tekniikkabrändejä ja on sittemmin rahastanut tavaramerkillä.
Apple haki tavaramerkkiä iPhonelle Kiinassa jo vuonna 2002, mutta hakemus hyväksyttiin vasta vuonna 2013. Xintong rekisteröi iPhone-nimen vuonna 2007 iPhonen tullessa myyntiin Yhdysvalloissa.
Oikeus hylkäsi Applen kanteen, koska yhtiö ei voinut näyttää toteen iPhonen olevan tunnettu Kiinassa jo vuonna 2009. Applen puhelimien myynti Kiinassa alkoi vuonna 2009.
Vuonna 2012 Apple sopi iPadin myyntiin tuloa Kiinassa viivästyttäneen tavaramerkkiriidan 60 miljoonalla dollarilla.
Kiina on nykyisin Applen toiseksi suurin markkina.
Apple ei ole kommentoinut tapahtumia.