Kreikka myi Pireuksen sataman Kiinaan – lakko alkoi

Kreikka on päättänyt myydä maan suurimman sataman eli Pireuksen myynnin kiinalaiselle Cosco Shipping Corporationille.

| Päivitetty

Kreikan yksityistämisviraston ja Coscon allekirjoittamassa sopimuksessa Cosco ostaa 51 prosentin osuuden Pireuksen satamasta 280,5 miljoonan euron hintaan. 16 prosentin osuus satamasta siirtyy Coscolle 88 miljoonan euron hintaan viiden vuoden kuluttua. Yhtiö on sitoutunut tekemään satamaan 350 miljoonan euron investoinnit tulevan vuosikymmenen aikana.

Kaikkiaan sopimuksen arvo on 1,5 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan tulevat investoinnit ja tulevaisuudessa Kreikan valtiolle tulevat korot ja osingot.

Lakkoilevat satamatyöntekijät marssivat perjantaina Ateenan keskustassa vastalauseena sataman myynnille. Työntekijät pelkäävät, että myynti vaarantaa työpaikkoja. Konttiterminaali oli lakon vuoksi suljettu.

Kauppa on tarkoitus saada päätökseen kesäkuussa. Se vaatii vielä Kreikan parlamentin ja kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Kreikan vasemmistohallitus keskeytti Pireuksen sataman yksityistämisen viime vuoden tammikuussa voitettuaan vaalit. Yksityistämistä kuitenkin jatkettiin viime vuoden elokuussa, kun Kreikka pääsi sopuun 86 miljardin hätälainapaketista velkojiensa kanssa.

Yksityistämiset ovat merkittävä osa Kreikan hätälainaohjelmia. Toistaiseksi niistä on saatu vain 3,5 miljardin euron tulot, koska poliitikot ovat vastustaneet jo sovittuja yksityistämisiä ja byrokratia on hidastanut prosesseja.

Joulukuussa Ateenan lentokenttä vuokrattiin Fraportille 1,2 miljardin euron sopimuksella. Kreikka toivoo, että vuokrasopimus auttaa sitä saavuttamaan tälle vuodelle asetetun 1,9 miljardin euron yksityistämistavoitteen.

Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, kauppaa ei ole vielä saatu päätökseen. Kauppa on tarkoitus saada päätökseen kesäkuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?