Fedin Yellen puhui öljyn hinnan nousuun

Julkaistu:

Muutaman päivän laskuputki katkesi, kun pääjohtaja kertoi kannattavansa varovaisuutta tulevissa koronnostoissa.


Öljyn hinta nousi tänään raaka-ainepörsseissä neljän päivän laskuputken jälkeen. Hinnan vahvistumisen taustalla oli Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtajan Janet Yellenin viesti varovaisuudesta tulevissa koronnostoissa maailmantalouden epävarmuuden vuoksi.

Öljyn futuurihinnat nousivat Yellenin lausuntojen jälkeen enimmillään 2,5 prosenttia, dollari puolestaan painui.

Raakaöljyn barrelihinta liikkui edelleen 40 dollarin tuntumassa Yellenin eilisen puheen vaikutusten ja tuoreiden varastotilastojen jälkeen.

WTI:n toukokuun toimitusten hinta oli noin kello 18.10 Suomen aikaa New Yorkissa 1,14 dollarin nousussa 39,42 dollarissa tynnyriltä. Pohjanmeren Brent-laadun hinta oli noussut Lontoossa 1,08 dollaria 40,22 dollariin.

Uutistoimisto Bloombergin ennuste povasi raakaöljyn varastoille 3,1 miljoonan barrelin nousua viime viikolla. Varastot pullistuivat näin jo seitsemättä viikkoa peräjälkeen. API (American Petroleum Institute) ennakoi puolestaan maltillisempaa 2,6 miljoonan barrelin nousua. Yhdysvaltain energiamarkkinavirasto EIA:n tämänpäiväinen tilasto vahvisti varastojen kasvaneen maanlaajuisesti 2,3 miljoonaa barrelia.

Polttoainevarastoissa olisi API:n mukaan 1,94 miljoonan barrelin pudotus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    2. 2

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    3. 3

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    4. 4

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    5. 5

      OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut –  irtisanomistarve enintään 250

    6. 6

      KHO määräsi 9 miljoonan euron sakot bussiyhtiöille kartellista – osalle yhtiöistä roima korotus

    7. 7

      Tanskalaispankki lätkäisi miinusmerkkisen talletuskoron – raja 7,5 miljoonassa kruunussa

    8. 8

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    9. 9

      Saikkua helposti? Työterveyslääkäri kertoo mieleen jääneestä painonnostajan vaivasta

    10. 10

      Ojalan veljekset löysivät uuden vaihteen Kiinasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    2. 2

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    3. 3

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    4. 4

      OP-ryhmä aloittaa yt-neuvottelut –  irtisanomistarve enintään 250

    5. 5

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    6. 6

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    7. 7

      KHO määräsi 9 miljoonan euron sakot bussiyhtiöille kartellista – osalle yhtiöistä roima korotus

    8. 8

      Tanskalaispankki lätkäisi miinusmerkkisen talletuskoron – raja 7,5 miljoonassa kruunussa

    9. 9

      Pihlajalinna leikkaa johdon palkkoja viidellä prosentilla

    10. 10

      Tilastokeskus: Työllisyyden kasvu käytännössä pysähtynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    2. 2

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    3. 3

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    4. 4

      Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

    5. 5

      Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

    6. 6

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    7. 7

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    8. 8

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    9. 9

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    10. 10

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    11. Näytä lisää