Fedin Yellen muistutti mahdollisuudesta avata rahahanat uudelleen

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin pääjohtajan Janet Yellenin mukaan pankin avomarkkinakomitea etenee koronnostojen tiellä varovaisesti.
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Janet Yellenin mukaan varovaisuus keskuspankin koronnostoissa on perusteltua maailmantalouden epävarmuuden takia.

New Yorkissa pörssikurssit liikahtivat Yellenin lausunnon jälkeen loivaan nousuun ja dollari heikkeni noin puoli prosenttia suhteessa 10 tärkeimpään valuuttaan.

New Yorkissa puhuneen Yellenin mukaan "avomarkkinakomitean on sopivaa edetä varovaisesti rahapolitiikan sovittamisessa".

Hänen mukaansa varovaisuus on erityisen perusteltua sen takia että ohjauskoron ollessa alhainen avomarkkinakomitean mahdollisuudet vastata talouden kriiseihin tavanomaisella rahapolitiikalla ovat rajoitettuja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yellen mainitsi puheessaan Kiinan talouden hidastumisen sekä rakennemuutoksen ja toisaalta myös raaka-aineiden halpenemisen mahdollisina riskien lähteinä.

Etenkin öljyn halpeneminen voisi vaikuttaa maailmantalouteen haitallisesti.

Yellen painotti kuitenkin, että keskuspankilla on edelleen liikkumavaraa rahapolitiikan keventämisessä.

Ohjauskoron muutosten lisäksi myös keskuspankin hallussa olevien arvopaperien määrää ja niiden koostumusta voidaan muuttaa. Tällä Yellen viittasi mahdolliseen uuteen määrälliseen elvytykseen.

Yhdysvaltain keskuspankki nosti joulukuussa ohjauskorkoaan historiallisesti pois nollarajalta. Fedin ohjauskoron tavoitehaarukka nousi 0,25–0,50 prosenttiin aiemmasta 0,00–0,25 prosentista.

Edellisen kerran korkoa oli nostettu kesäkuussa 2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    5. 5

      Livemint: Fortum aikoo myydä Intian aurinkovoimalat

    6. 6

      Suosio nousussa: lämpöpumppuja hankitaan taloyhtiöissä – puutteita esisuunnittelussa

    7. 7

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    8. 8

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      Japanin Abe sai enemmistön taakseen – Pohjois-Korean uhittelu voi venyttää kautta vuoteen 2021

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää