Öljyn hinta selvässä luisussa – "kärsii ylenpalttisesta tuotannosta ja varastoista"

Julkaistu: , Päivitetty:

Raakaöljyn hinta laskee tänään jo neljättä päivää. Barrelihinta on painunut jälleen alle 40 dollarin.
Raakaöljyn hinta on ollut maailmanmarkkinoilla neljättä päivää laskussa, kun välittäjät ennakoivat huomenna julkaistavan Yhdysvaltain energiaministeriön raportin kertovan öljyvarastojen paisuneen edelleen.

Uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa Yhdysvaltain öljyvarastojen ennakoidaan kasvaneen kolmella miljoonalla tynnyrillä viime viikolla. Tämä olisi jo seitsemän kasvuviikko peräkkäin.

Raakaöljy "kärsii ylenpalttisesta tuotannosta ja varastoista", kommentoi Barclaysin raaka-ainetutkimuksen johtaja Kevin Norrish.

Öljyn hinta sukelsi alkuvuonna 12 vuoden pohjalukemiin, mutta toipui sen jälkeen kun Venäjä, Saudi-Arabia, Qatar ja Venezuela sopivat helmikuussa rajoittavansa tuotantonsa tammikuun tasoille, mikäli rintamaan saadaan myös muita tuottajia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Raakaöljyn hinnat olivat painuneet vajaat kolme prosenttia eilisen päätösluvuista.


Raakaöljyn WTI-laadun toukokuun toimitusten hinta oli kello 17.30 aikaan 1,12 dollarin laskussa 38,27 dollarissa barrelilta. Pohjanmeren Brent-laadun toukokuun toimitusten hinta oli samaan aikaan pakittanut 1,06 dollaria 39,21 dollariin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    8. 8

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    9. 9

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    10. 10

      Joka kolmas arvioi hallituksen onnistuneen – arvosanat niukassa nousussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää