HS: Suomalaiset tukivat avustusjärjestöjä ennätyssummilla – "Leikkauksilla oli vaikutusta" - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

HS: Suomalaiset tukivat avustusjärjestöjä ennätyssummilla – "Leikkauksilla oli vaikutusta"

Järjestöt uskovat pakolaistilanteen ja hallituksen kehitysapuun tekemien leikkausten vaikuttaneen kansalaisten auttamishaluun.

25.3.2016 15:03 | Päivitetty 25.3.2016 15:18

Suomessa toimivien avustusjärjestöjen keräämät lahjoituksen kasvoivat merkittävästi viime vuonna, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehti keräsi varainkeräystietoja neljältä kansalaisjärjestöltä.

Kehitysaputyötä ja pakolaisten sopeutumista tukeva Kirkon ulkomaanapu sai viime vuonna yksityisen sektorina lahjoituksia yhteensä 12,8 miljoonaa euroa. Summa on järjestön historian suurin.

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräyksen lahjoitukset nousivat niin ikään uuteen ennätykseen. Lahjoitukset kaksinkertaistuivat edellisvuodesta neljään miljoonaan euroon.

Pelastakaa Lapset ry:n keräämät lahjoitukset yksityisiltä kasvoivat puolestaan 40 prosenttia ja Suomen Pakolaisavun 50 prosenttia vuodesta 2014.

Järjestöt uskovat pakolaistilanteen ja hallituksen kehitysapuun tekemien leikkausten vaikuttaneen kansalaisten auttamishaluun.

– Varmasti myös leikkauksilla oli vaikutusta. Ihmiset ajattelivat, että kun valtio ei ota vastuuta, pitää itse ottaa, Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta sanoo Helsingin Sanomille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?