Taantuma iski kaupunkien hintoihin – Singapore on yhä kallein

Maailmantalouden hiipuminen ja valuuttaheilunta sekoittavat maailman kalleimpien kaupunkien järjestystä.

10.3.2016 8:02 | Päivitetty 10.3.2016 8:07

Maailman kalleimman kaupungin titteli pysyy edelleen tänä vuonna Singaporella, The Economist Business Unitin uusin raportti kertoo.

Elinkustannuksilla mitattuna Singaporen johto on kuitenkin kutistunut Sveitsin Zurichin ja Hongkongin kallistuttua. Viimeksi mainittu nousi vuodessa seitsemän sijaan.

Lontoo, New York ja Los Angeles nousivat myös selvästi, ohittaen Sydneyn, Melbournen ja Oslon kymmenen kalleimman kaupungin listalla.

Helsinkiä ei mainita vertailussa. Pohjoismaista Kööpenhamina pitää sijaa kahdeksan.

Yhdysvaltalaiskaupungeissa hintataso ei niinkään noussut, vaan suhteellista kallistumista selittävät valuuttamuutokset. Euron ja Australian dollarin heikentyminen laskee puolestaan eurooppalaisia ja australialaisia suurkaupunkeja vertailussa.

Kaikkiaan hintataso on maailmalla laskenut raaka-aineiden, erityisesti öljyn, ylituotannon takia. Lisäksi aiempaa vaisumpi talouskehitys Kiinassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa heikentää inflaatiota kysyntäpuolelta.

The Economist -konsernin taloustutkimusyksikkö tuottaa muun muassa vuotuisia maa- ja kaupunkivertailua, jossa indeksin pohja-arvona on New York. Siihen nähden pääosa kaupungeista on halventunut elinkustannuksiltaan maailmantalouden nykytilanteen takia.

Viisi vuotta sitten keskimääräinen elinkustannusindeksi oli 87,8 prosenttia (New York 100). Viime vuonna osuus oli enää 79,7 mutta 12 kuukauden aikana lukema on painunut vielä 71,5 prosenttiin.

Maailman halvimmat kaupungit ovat Zambian Lusaka ja Intian Bangalore ja Mumbai.

10 kalleinta kaupunkia

Singapore

Zurich

Hongkong

Geneve

Pariisi

Lontoo

New York

Kööpenhamina

Seoul

Los Angeles

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?