SAK:n hallitus hyväksyi yhteiskuntasovun – PAM äänesti vastaan

Julkaistu: , Päivitetty:

SAK:n hallituksen päätös ei ollut yksimielinen. Viisi liittoa äänesti vastaan, yksi tyhjää.


SAK:n hallitus on päättänyt hyväksyä yhteiskuntasopimuksen alkavien työmarkkinaneuvottelujen pohjaksi, puheenjohtaja Lauri Lyly kertoi tiedotusvälineille.

Hallitus ei ollut yksimielinen ja päätöksestä äänestettiin. SAK:n päätös on alustava.

Yhteiskuntasopimus hyväksyttiin äänin 14–5. Lisäksi Rakennusliitto äänesti tyhjää. Sopua vastustivat ainakin Palvelualojen ammattiliitto PAM, auto- ja kuljetusalan liitto AKT ja Elintarviketyöläisten SEL.

Myös stuerttien ja lentoemäntien SLSY vastusti sopimuksen hyväksymistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lylyn mukaan seuraavaksi käynnistyvät liittojen neuvottelut SAK:n hallituksen hyväksymästä ja työmarkkinaosapuolten viikko sitten sopimasta paketista. SAK edellyttää, että hallitus luopuu lisäleikkauksista sekä veronkorotuksista ja toteutettaa suunnitellut veronkevennykset. SAK haluaa lisäksi, että paikallisessa sopimisessa edetään sovitusti.

Suomen hallitus puolestaan päättää mahdollisista miljardin euron veronkevennyksistä huhtikuun kehysriihessä.

Veronkevennysten kohtalo on siten yhä arvoitus. Näistä voidaan hallituksen mukaan päättää vasta myöhemmin, kun selvenee, kuinka paikallinen sopiminen etenee työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa.

Veronkevennykset ovat tärkeitä esimerkiksi PAMille, joka totesi olevansa valmis vielä harkitsemaan kantaansa yhteiskuntasopuun, mikäli hallitus toteuttaa lupauksensa veronkevennyksistä.

Kokonaisuuden pitäisi Lylyn mukaan olla kasassa kesällä. Lylyn mukaan vasta kesällä tiedetään, kuinka moni liitoista on saanut yhteiskuntasovun pohjalta neuvottelutuloksen aikaan ja kuinka moni on jäänyt matkalle.

Lylyn mukaan neuvottelut Suomen mallista jatkuvat. Pääministeri Juha Sipilän mukaan syksyn 2017 keskitetyn palkkaratkaisun jälkeen voitaisiin siirtyä Suomen malliin, jossa vientiliitot päättäisivät palkkatason.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää