Sipilä: PAMin kanssa käytiin kahden tunnin keskustelu - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sipilä: PAMin kanssa käytiin kahden tunnin keskustelu

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) teki tänään historiaa, kun hän saapui aamulla Hakaniemeen SAK:n hallituksen kokoukseen.

7.3.2016 9:28 | Päivitetty 7.3.2016 9:31

Pääministeri Juha Sipilä ei itse pitänyt asiaa mitenkään merkillisenä.

– Se kuuluu tähän työhön. Haluan olla hands on (suom. itse aktiivisesti mukana), Sipilä totesi tullessaan Hakaniemeen.

SAK:n hallitus päättää tänään, hyväksyykö se työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman yhteiskuntasopimuksen.

Sopimuksen läpimenomahdollisuuksia heikentää erityisesti SAK:n suurimman liiton PAMin jättäytyminen sopimuksen ulkopuolelle perjantaina.

Sipilä kertoi käyneensä pitkän keskustelun PAMin puheenjohtaja Ann Selinin kanssa viikonloppuna.

- Keskustelimme sunnuntaina Kesärannassa kaksi tuntia, Sipilä kertoi Ilta-Sanomille.

Sipilän on kerrottu tänään olevan SAK:n hallituksen tentattava parikymmentä minuuttia.

Sen jälkeen alkaa SAK:n hallituksen kokous, ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kertonee tilannekatsauksen SAK:n hallituksen kokouksesta noin kello 11.

Keskusjärjestöt hyväksyivät neuvottelutuloksen yhteiskuntasopimuksesta viikko sitten.

EK, Kuntatyönantajat, STTK ja Akava hyväksyivät sopimukset heti tuoreeltaan, mutta SAK otti hyväksymiseen viikon aikalisän.

SAK:n liittojen enemmistö lienee sopimuksen kannalta, mutta viisi SAK:n liittoa ja 40 prosenttia sen jäsenistöstä on sanonut sopimukselle ei.

Elintarviketyöläisten, Rakennusliiton ja AKT:n irtisanoutuminen oli odotettu, mutta SAK:n suurimman liiiton PAMin kielteinen kanta yllätti niin SAK:n kuin muutkin osapuolet.

Sovusta on irtisanoutunut myös lentoemäntien ja stuerttien ammattiliitto.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?