Salahakkuut kuriin: Kambodzha alkaa ampua metsureita itse teossa

Julkaistu:

Kambodzhan pääministeri Hun Sen on määrännyt sotilaspoliisit ampumaan laittomien hakkuiden tekijöitä raketeilla helikoptereista.


Hun Sen loi tammikuussa työryhmän, jota johtaa kansallisen sotilaspoliisin johtaja Sao Sokha. Työryhmä tekee ratsioita puutavaravarastoihin. Sen tavoitteena on puuttua metsien salahakkuisiin ja laittomaan kauppaan.

– Olen jo antanut kaksi helikopteria ratsioihin. Sao Sokha ei ole toistaiseksi ampunut yhtäkään rakettia, Hun Sen kertoi televioisidussa puheessa.

– Olen määrännyt rakettitulen ammuttavaksi ylhäältä käsin, hän jatkaa.

Viime vuonna ympäristöjärjestö Global Witness totesi raportissaan, että Kiinan kasvava kysyntä ruusupuusta valmistetuille huonekaluille voitelee mustan pörssin kauppaa ja laittomia hakkuita koko Kambodzhassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Raportti syytti hallitusta, poliisia ja armeijaa yhteistyöstä laittomien hakkuiden tekijöiden kanssa. Sen mukaan viranomaiset auttavat rikollisia laivaamaan puut Hongkongiin.

Myös Hun Sen kertoi puheessaan epäilevänsä, että viranomaiset ovat syyllistyneet salahakkuisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    2. 2

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    3. 3

      Radio Helsinki: Digelius-levykaupan Ilkka ”Emu” Lehtinen on kuollut

    4. 4

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    7. 7

      Venäläinen Deripaska vie yrityksensä pörssiin – En+ Groupin arvo jopa yli 7,2 miljardia euroa

    8. 8

      Omistajaohjausosaston päällikkö ei hae jatkokautta – ”Kohti uusia haasteita”

    9. 9

      ”Tekoäly kuin uusi sähkö” – Ministeri Lintilä: Kaksi vuotta sitten kukaan ei puhunut mitään

    10. 10

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää