"Lakkoja ja työnsulkuja ei Suomi nyt kaipaa"

Julkaistu: , Päivitetty:

Dansken Bankin ja Hypoteekkiyhdistyksen ekonomistit pitävät uusia tietoja työttömyysasteen kehityksestä tammikuussa yllättävinä.
Tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan työttömyysaste oli 9,3 prosenttia tammikuussa. Luku on 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi pysyi 9,4 prosentissa.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki uskoo Suomen työmarkkinatilanteen heikentymisen pysähtyneen.

– Viime kuukausien yt-uutiset ja talouskasvun puute kuitenkin viittaavat työllisyyden heikentymisen uhkaan 2016, hän sanoo Dansken tiedotteessa.

Kuoppamäki kiinnittää huomiota varsinkin pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomessa oli 120 700 yli vuoden työttömänä ollutta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kuoppamäen mukaan pitkäaikaistyöttömiä oli viimeksi yhtä paljon vuoden 1998 alussa.

– Talouskasvun heikkouden ja julkisen sektorin leikkauksien vuoksi työttömyyden uhka ei ole poistunut yksityistä kulutusta jarruttavana tekijänä Suomessa, vaikka loppuvuosi olikin positiivinen yllätys, Kuoppamäki arvioi.

Yllätyksenä uusia työttömyyslukuja pitää myös Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.

– Yllättävän vakaat työmarkkinat ovat pieni piristys vaisun talouskehityksen keskellä, joskin työllisyys- ja työttömyysluvut heikentyivät yhä edellisvuodesta, Brotherus sanoo pankin tiedotteessa.

Brotheruksen mukaan on yllättävää, ettei työttömyys ole lähtenyt kovempaan nousuun viime kesän jälkeen. Pääekonomistin mielestä Suomen pitää nyt ponnistella lisää kasvun vauhdittamiseksi, vaikka taloudessa onkin havaittavissa "pieniä käänteen merkkejä".

– Ainakaan Suomen ei itse pidä heittää itse kapuloita rattaisiin. Kotimaassa talousnäkymien yksi keskeinen riski on riitaisa työmarkkinakehitys: lakkoja ja työnsulkuja ei Suomi nyt kaipaa.




Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    2. 2

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    3. 3

      Radio Helsinki: Digelius-levykaupan Ilkka ”Emu” Lehtinen on kuollut

    4. 4

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Siili Solutionsin toimitusjohtaja vaihtuu – Kuula lähtee toisen työnantajan palvelukseen

    7. 7

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    8. 8

      ”Tekoäly kuin uusi sähkö” – Ministeri Lintilä: Kaksi vuotta sitten kukaan ei puhunut mitään

    9. 9

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    10. 10

      Venäläinen Deripaska vie yrityksensä pörssiin – En+ Groupin arvo jopa yli 7,2 miljardia euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää