Yritysjohtajat varoittavat: Brexit iskisi Britannian työpaikkoihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Kolmannes Britannian suurimpien yhtiöiden johtajista on allekirjoittanut kirjeen, jossa he vetoavat maan EU-jäsenyyden puolesta.
Lähes 200 brittiläistä yritysjohtajaa ovat allekirjoittaneet vetoomuksen maan EU-jäsenyyden puolesta. Johtajien kirje on julkaistu sanomalehti Timesissa.

Yritysjohtajien mukaan Britannian EU-ero vaarantaisi maahan tulevat investoinnit ja sitä kautta työpaikat sekä laajemmin koko kansantalouden. Vapaa pääsy EU:n sisämarkkinoille on johtajien mukaan tarpeen, jotta maa pysyy kasvun tiellä.

– Britannia on vahvempi, turvallisempi ja paremmassa asemassa osana Euroopan unionia, johtajat sanovat pääministeri David Cameronin sanoja mukaillen.

Vetoomuksen allekirjoittaneiden johtajien joukossa on 36 Britannian sadan suurimman yhtiön johtajista. Mukana ovat muun muassa teleoperaattori BT:n, vähittäismyyjä Marks & Spencerin ja öljyjätti BP:n toimitusjohtajat.

Kampanja Britannian EU-eron eli Brexitin puolesta sai sunnuntaina vauhtia kun Lontoon suosittu pormestari Boris Johnson ilmoitti tukevansa EU-eroa. Brexitin kannalla on myös maan oikeusministeri Michael Gove.

Pääministeri Cameron saavutti viime perjantaina sovun EU-johtajien kanssa maan uusista EU-ehdoista, joiden nojalla hän suosittaa ja kampanjoi itse Britannian EU:ssa pysymisen puolesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    2. 2

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    3. 3

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    4. 4

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    5. 5

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    6. 6

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    7. 7

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    8. 8

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    9. 9

      Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

    10. 10

      Miljonääri Veikko Lesonen sai Parkinsonin tautiin avun leikkauksesta – ”Olen sen jälkeenkin perustanut ainakin 10 yritystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    2. 2

      Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

    3. 3

      Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

    4. 4

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    5. 5

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    6. 6

      Kommentti: Tästä syystä Walt Disney on nyt suurin yksittäinen yhtiö salkussani

    7. 7

      Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

    8. 8

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    9. 9

      Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

    10. 10

      Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    7. 7

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää