Energiavirasto esittää: Sähkön siirtohinnan korotukselle katto

Julkaistu: , Päivitetty:

Energiavirasto muistuttaa, että halpaa hintaa ja korkeaa toimitusvarmuutta ei voida saada samaan aikaan.
Energiavirasto esittää työ- ja elinkeinoministeriölle keskiviikkona toimittamassaan selvityksessä harkittavaksi kahta mahdollista muutosta sähkömarkkinalainsäädäntöön.

Sähkön siirtohinnan korotuksen kertamuutokselle ja korotusten toistumisvälille voitaisiin viraston mukaan määrittää kohtuulliseksi katsottava katto.

– Tällä muutoksella voitaisiin rajoittaa yksittäisen siirtohinnan korotuksen prosentuaalinen suuruus kohtuulliseksi katsottavalle tasolle, virasto perustelee selvityksessään.

Energiavirasto esittää myös pohdittavaksi sitä, että jatkossa rajoitettaisiin verkonhaltijan omistajalleen tulouttamaa voittoa kohtuulliseksi katsottavalle tasolle.

Niiden voitaisiin siis edellyttää sijoittavan riittävästi asiakkailta verkkopalvelumaksuina perittäviä tuottoja investointeihin ja muuhun verkkoliiketoiminnan kehittämiseen.

Virasto katsoo, että sähkön jakeluverkonhaltijoiden nykyinen valvonta on pääsääntöisesti toimivaa ja tehokasta. Viraston mukaan se ei kuitenkaan nykyisellään pysty puuttumaan esimerkiksi yksittäisten hinnankorotusten suuruuteen.

Virasto valvoo hintojen kohtuullisuutta neljän vuoden valvontajaksoilla.

– Osa yrityksistä vaikuttaa ohjaavan liiketoimintaansa vahvasti valvontamenetelmien mukaan pyrkien optimoimaan toimintaansa menetelmien puitteissa ja ehkä myös etsien mahdollisia valvonnan aukkokohtia, virasto kertoo selvityksessään.

Selvitys pohjana hallituksen jatkokäsittelylle

Energiavirasto pitää sähköverkon toimitusvarmuuden kehittämistä tarpeellisena. Se sanoo kuitenkin olettaneensa, että siirtohinnan korotukset toteutettaisiin maltillisesti pitkän ajan kuluessa.

Selvityksessä sivutaan myös julkisuudessa laajasti esillä olleita sähkönsiirtoyhtiö Carunan suuria siirtohintojen korotuksia.

Energiaviraston "muistivaraisten tietojen" mukaan nämä ovat kaikkien aikojen prosentuaalisesti suurimmat yksittäiset siirtohintojen korotukset.

Virasto toteaa, että Carunan ja Caruna Espoon tapaiset hinnankorotukset edustavat epätoivottavaa tyyliä sähköverkkotoimialalla.

Selvityksen tilannut elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoo tiedotteessa selvityksen toimivan pohjana hallituksen jatkokäsittelylle.

Energiavirasto kehottaa ottamaan huomioon, mitä sähkönsiirrolta halutaan – halpaa hintaa vai korkeaa toimitusvarmuutta.

– Molempia ei voida saada samaan aikaan, sillä korkeampi sähkönsiirron laatu johtaa väistämättä myös korkeampiin siirtohintoihin, virasto toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    2. 2

      Nokian salaperäinen tutkimuslaitos on voittanut yhdeksän Nobelia ja yhden Oscarin

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    4. 4

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    5. 5

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    6. 6

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    7. 7

      Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

    8. 8

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    9. 9

      Valtava määrä kerrostaloja putki­remontin tarpeessa – syrjä­seuduilla uhkana, ettei saneerausta kannata edes tehdä

    10. 10

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    3. 3

      Nokian salaperäinen tutkimuslaitos on voittanut yhdeksän Nobelia ja yhden Oscarin

    4. 4

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    5. 5

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    6. 6

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    7. 7

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    8. 8

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    9. 9

      Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoaan

    10. 10

      Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    3. 3

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    4. 4

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    5. 5

      Asunnon ostanut Riitta närkästyi, kun taloyhtiössä olikin hoivafirman palveluasuntoja – ”Tunsin tulleeni petetyksi”

    6. 6

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    7. 7

      Esa rakensi itselleen 30 eurolla köyhän miehen jäähdytyslaitteen

    8. 8

      Euroopan syvin kaivos suljetaan ja elämä pikkuruisella Pyhäjärvellä mullistuu – tästä kaikki alkoi: ”Isän lapio osui outoon kiveen”

    9. 9

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    10. 10

      Viisikymppinen ei saanut yhtään kutsua työhaastatteluun – asiantuntija: ”Liian kovia stereotypioita yhä edelleen”

    11. Näytä lisää