Euroalueen työttömyys laski alimmilleen viiteen vuoteen

Euroalueen työttömyysluvut joulukuulta tuottivat positiivisen yllätyksen.

2.2.2016 13:42 | Päivitetty 2.2.2016 13:42

Euroalueen työttömyys laski joulukuussa yllättäen alimmilleen viiteen vuoteen, käy ilmi Euroopan unionin (EU) tilastokeskuksen Eurostatin tänään julkistamista tiedoista.

Euroalueen työttömyysaste laski joulukuussa 10,4 prosenttiin edelliskuun 10,5 prosentista. Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit olivat odottaneet työttömyysasteen pysyvän ennallaan.

Työttömyys painui siten alimmilleen sitten vuoden 2011 syyskuun.

Lukuja tukivat vahvasti Saksan tilastot. Työttömien määrä väheni Saksassa tammikuussa markkinaodotuksia enemmän eli 20 000 hengellä verrattuna kuukautta aikaisempaan.

Saksan kausitasoitettu työttömyysprosentti laski työministeriön lukujen mukaan 6,2 prosenttiin joulukuun 6,3 prosentista.

Euroopan keskuspankki EKP pohtii parhaillaan seuraavan korkokokouksensa toimia tilanteessa, jossa inflaatio on pysynyt sinnikkäästi reilusti alle keskuspankin kahden prosentin tavoitteen ja talouskasvu on pysynyt vaisuna.

– Työmarkkinoiden näkymät ovat melko hyvät. Nähdäkseni EKP:lle tällä on lyhimmällä aikavälillä vähän merkitystä. Sen sijaan se on osa keskipitkän aikavälin keskustelua, Banque Pictetin ekonomisti Frederik Ducrozet sanoo uutistoimisto Bloombergille.

EKP ennustaa työttömyysasteen pysyvän tänä vuonna keskimäärin 10,5 prosentissa ja laskevan ensi vuonna 10,1 prosenttiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?