Kiinan tilastokeskuksen johtaja erotettu korruptioepäilyjen vuoksi

Julkaistu:

Vajaan vuoden tehtävässään toiminut johtaja on tutkinnassa epäiltynä rikkomuksesta.
Kiinan tilastokeskuksen johtaja Wang Baoan on erotettu virastaan korruptiotutkinnan vuoksi, kertovat Kiinan valtiolliset tiedotusvälineet.

Viranomaiset kertoivat tiistaina epäilevänsä Baoania vakavasta kurinpidollisesta rikkomuksesta, mikä on kiertoilmaus korruptiolle.

Kiinan valtiollisen median mukaan Wangin erottamisesta kertoo Kommunistisen puolueen keskuskomitea.

Wang aloitti tilastokeskuksen johdossa viime vuoden toukokuussa. Sitä ennen hän toimi Kiinan varavaltiovarainministerinä vuodesta 2012 aina huhtikuuhun 2015 asti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Analyytikot arvioivat talouslehti Financial Timesille aiemmin tällä viikolla, että korruptioepäilyt koskevat todennäköisesti Wangin uraa valtiovarainministeriön ajoilta, koska hän on ollut tilastokeskuksessa vain lyhyen aikaa.

Kiinan presidentin Xi Jinpingin korruption vastaisen kampanjan kohteena ovat olleet korkeassa virassa teollisuudessa ja valtionjohdossa olevat henkilöt.

Kampanjalla on pyritty kitkemään esimerkiksi lahjustenottoa valtio-omisteisissa yrityksissä.

Viranomaiset ovat ottaneet korruptiosta epäiltynä kiinni muun muassa sotilasjohtoa, virkamiehiä ja valtio-omisteisen yritysten johtajia.

Kiinalaisviranomaiset ovat kertoneet tutkivansa esimerkiksi teleoperaattori China Telecomin johtajaa Chang Xiaobingia epäiltynä useista rikkomuksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    2. 2

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    3. 3

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    4. 4

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    5. 5

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    6. 6

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    7. 7

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    8. 8

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    9. 9

      Ericsson irtisanoo 51 Suomessa yt-neuvottelujen päätteeksi

    10. 10

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    4. 4

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    5. 5

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    6. 6

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    7. 7

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    8. 8

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    9. 9

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    10. 10

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    11. Näytä lisää